30.6.2012

(2012) Straslund (Saksa)

Saavuimme Straslundiin myötäisessä säässä. Tuulta oli paikoin riittävästi. Rykäisimme spinaakkerin ylös ja vauhti oli mainio. Ylitimme Tanskan ja Saksan välisen selän, eli noin 40nm meille ennätysvauhdissa. Aikaa meni noin neljä ja puoli tuntia. Vauhtia keskimääräisesti kahdeksaa ja puolta solmua koko matka. Selän jälkeen pujoteltiin saarten väliin ja erittäin kapea väylää aina Straslundiin saakka. Olisimme jatkaneet matkaa paikallisen pursiseuran satamaan, mutta pienen tenkkapoon jälkeen pakittelimme vierasvenesatamaan. Ihan ok mesta. Aisat ja vihreillä lätkillä merkityt vapaat paikat. Fasiliteetit ok, mutta kortti jolla pitäisi operoida suihkuja, sähköä ja vettä ei toimi kunnolla.

Saapumispäivän iltana laiturilla huuteli mies; "mistä päin?" Hahaa suomalaisia. Meitä suomalaisia ei täällä enää montaa venettä ole. Mies jutteli mukavia ja kertoi, että purjehtii täällä paljon. Jo kuulemma seitsemättä kesää. Seuraavana päivänä tavattiinkin saman veneen rouva joka ystävällisesti antoi meille sen satamakirjan jota piti saada heti Tanskassa, mutta jota ei ole missään ollut.  Huomenna aamulla osaamme mennä kääntösillalle oikeaan aikaan ja pääsemme jatkamaan matkaa kohti Kröslingiä.

Straslundissa oli vastakkaisella rannalla konsertti jota kävimme lasten kanssa laiturin päässä jammaamassa. Hauskaa. Konsertti loppui ajoissa joten emme kuunnelleen Pandoraa koko yötä! =)
Kaupunki on kaunis. Paljon nähtävää niin lapsille kuin ennen kaikkea aikuisillekin. Löysimme pienen wishky puodin jonka pitäjä osti yksityisistä kokoelmista tynnyreitä ja möi niistä sitten pienelle asiakaskunnalleen. Herra oli kirjoittanut whiskeyistä kirjankin. Siinä pienessä puodissavierailtiin kaksi kertaa ja toisella kerralla taisi mennä yli tunti! =D Kippari osti pullon rommia itselleen ja muutama pikkupullo tuliaisia. Kiva paikka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti