27.8.2013

Viikonloppu Vantaan Veneilijöiden vieraana

Viikko kului nopeasti. Ilmat lämpenivät ja torstaina alkoi olla selvää, että viikonlopustakin tulisi mahtava.
Suunnittelimme idän ihmeitä, sillä tuulet olisivat siihen suhteellisen suotuisat.
Naapurin rouva suostui hoitamaan kisaa, joten ei tarvitsisi sen kanssa veneessä ihmetellä.

Kipparin enomies on Vantaan Veneilijöissä ja heillä on tukikohta Onaksen saaressa. Tukikohtaa kutsutaan Edeniksi ja se on nimensä veroinen. Me emme ole siellä aiemmin käyneet, joten olimme iloisia meille täysin uudesta paikasta ja siitä, että saimme luvan vierailla siellä.

Perjantain lähtö oli jälleen niin villi, ettei siinä mitään valokuvia ehtinyt ottamaan. Leppoisasti koneella lasketellen lähdimme satamasta joskus vähän neljän jälkeen. Matkaan menisi neljästä viiteen tuntia, joten pikkukippari pääsisi yöunille ennen kuin olisimme perillä.

Sää oli onneksi mainio ja pääsimme pitkästä aikaa purjehtimaan spinaakkerilla. Oi, miten hienoa. Kovaa kyytiä kevyillä tuulilla ja siis niin mukavaa, kun ei ollut aaltoa. Tuuli kuitenkin kääntyi yllättäin tuuliennusteen mukaiseen suuntaan pohjoinen, ja spinaakkeri piti laskea alas. Lopun matkaa taitettiin mukavasti väliin purjein ja lopun koneella.

Perille päästiin yhdeksän jälkeen. Rannan grillipaikalla on joukko iloisia ihmisiä jotka ottivat meidät hymyssä suin vastaan. Itse jäin nukutuspuuhista sille tielle ja treffasin nukkumatin ajateltua aikaisemmin. Kippari, Leevi ja Wilma ottivat ilon irti ja paahtoivat pari leipää ennen kuin kömpivät yöunille.



Aamu oli ihmeellisen kaunis ja oli vaikea olla hymyilemättä. Loistavan aamiaisen jälkeen hiivin ulos kannelle ja olin mykistyä. Upea, kaunis ja mielettömän hieno paikka. Ja miten paljon veneitä!



Sen lisäksi sain iloiset huomenet joka veneestä ja olin kuin kotonani.




Edenissä on kulku tehty mahdollisimman helpoksi. Grillipaikka on veneiden edessä kalliolla, mutta siinä on mainio paikka valmistaa ruokaa, seurustella ja viettää aikaa.



Kallion päällä aukeaa metsä ja sen takana metsä. Mutta ennen metsää on lapsille rakennettu "ilmainen flowpark" eli pienehkö köysistä tehty rata sekä keinu.



Nuotiopaikalta oikealle veneiltä katsoen on viihtyisä kota, jossa on muutama pöytä illanistujaisia varten.



Kun matka jatkuu eteenpäin, tullaan saunalle joka on täynnä nerokkaita yksityiskohtia ja toiminnallisuuksia.



Saunalle tulee makea löylyvesi sadevesisaaveista talon sivuilla. Kylpemiseen käytetään merivettä, joka saadaan saunalle agrekaatin avulla. Vesi nostetaan saunan yläpuolella, rinteessä sijaitsevaan säiliöön josta se laskee omalla painollaan saunalle kylpijöille. Sen lämmitykseen on varattu säiliö, joka on kiukaan päällä. Siitä tulee seinän läpi pesuhuoneeseen pienempi säiliö jossa on hana. Pienempi täyttösäiliö on aavistuksen alempana kuin kiukaan päällä sijaitseva varsinainen lämminvesisäiliö. Lämminvesisäiliö täytetään pesuhuoneen puolella sijaitsevan täyttösäiliön kautta. Tällä systeemillä lämminvesi on turvallisesti toisella puolella, eikä kuuman veden kanssa tarvitse olla tekemisissä tarpeettomasti. Koska täyttösäiliö on alempana, se huolehtii ettei lämmivesisäiliötä saa liian täyteen ja että kuuma vesi tulee kylmän veden alta hanasta sujuvasti jokaisen käytettäväksi.



Saunan jälkeen kulkee polkuja jotka vievät toisten venekerhojen luokse. Onas on korkea saari, jonka laella kävellessä ohittaa muita veneseuroja ja näkymät merelle ovat upeat.





Syksy on tullut saareenkin. Joku oli saanut hienon kokoelman sieniä, mutta me emme sieneen päässeet tälläkään kertaa. Puolukkamättäät olivat upean punaisena ja jäljellä oli vielä muutama mustikka.





Vantaan Veneilijät pitävät paikasta hyvää huolta. Perinteikäs seura on aikanaan ollut suurehko ja sillä on ollut monipuolinen jäsenistö. Nykyisellään seuran jäsenistä on pulaa ja se kaipaa joukkoonsa uusia ihmisiä. Jo pelkästään Onaksessa sijaitseva tukikohta on sellainen seikka, jonka vuoksi tähän seuraan kannattaa harkita liittymistä, mutta myös ne ihmiset.



Aikaisemmin postasin, miten merellä alkaa olla pula niistä ihmisistä, jotka viettävät iltaa yhdessä ja niistä, jotka ottavat vastaan kun rantaudutaan. Enää ei olla yhdessä vastuussa, vaan jokainen huolehtii vain omistaan. Jutulle ei tulla ja mökötetään vain omissa veneissään. Ei täällä.


Täällä jokainen on tervetullut ja odotettu vieras. Aikaa vietetään yhdessä ilman kiirettä ja mitään odotuksia. Kun ilta saapuu, nuotiolle siirrytään seurustelemaan. Makkaraa paistetaan ja viiniä juodaan. Jutellaan, lauletaan ja nauretaan. Lapset on lapsia ja koirat koiria. Ihmiset on ihmisiä ja kaikki olemme saman arvoisia.



En siis voi olla suosittelematta Vantaan Veneilijöitä lämpimästi. Värikäs ja lämmin sekä ystävällinen jäsenistö toivottaa sinut rakkaudella tervetulleeksi seuraan.



Kiitos Ykä, kun kutsuit meidät Edeniin ja kiitos VaVe kun otitte meidät ilolla vastaan. Tätä viikonloppua emme unohda ja tulemme varmasti vielä vierailulle tai mistä sitä tietää, jos vaikka liittyisimme seuraankin.






20.8.2013

Viikonloppu viimeinen, vai onko vielä kesää jäljellä?

Yksi veneetön, rento viikonloppu takana. Sitten oli jälleen veneilyn aika.

Mutta lapset ovat aloittaneet uudessa koulussa ja kuinka ollakkaan tytön uudella ystävällä olisi syntymäpäiväjuhlat viikonloppuna. Lauantaina. Voi elämä!

Tyttären on pästävä juhliin, joten lähdimme vasta lauantaina viiden aikaan rannasta.
Suuntasimme matkan kohti vakiosaari Stora Brandötä.

Sinne menossa on aina riskinsä.
Sen laiturilta avautuu upea näkymä suoraan avomerelle. Upeus lopahtaa siinä kohdassa, kun sieltä puhaltaa tuuli suoraan nokkaan ja laiturilla ei tahdo pysyä seisaaltaan.
Sitä ei olisi nyt odotettavissa, mutta toinen riskihomma on paikka. Me voimme kiinnittyä vain laiturin uloimpaan poijuun. Luuska ei taivu muihin poijuihin ilma, että kosketeltaisiin kivien kanssa.

Matkaa taitettiin hyvällä, ellei erinomaisella mielellä, vaikka olikin märkää ja jouduimme ajelemaan koneella koko matkan. Parin tunnin nykäisy ja kuinkas ollakaan, pääsisimme laituriin. Laiturin päässä oli suri Nauticat 44, mutta pääsimme samaan poijuun. Maininki vähän keinutti, mutta tässä vaiheessa se ei paljonkaan häirinnyt. Springi viereisen veneen perään niin emme kolistelisi Nauticatin kanssa.

Olin valmistellut kotona grillihommat. Keittelin porkkanat, punajuuret ja perunat valmiiksi ja laitoin ne folioon suolan ja mustapippurin kanssa matkan ajaksi. Veneellä kaivelin ne kylmälaukusta ja pistin valmiiksi kuutioimani juurekset vartaisiin. Helppoa kun heinänteko ja kamalan hyvää. Sitten vain lihat, punkku, limppari ja  pari tenavaa kyytiin ja grillikatokselle. Brandön katos on yksi parhaista.

Yksi mukava seurue olikin jo lämmitellyt grillin meille valmiiksi, joten pienen seurustelun jälkeen saimme valmistaa oman gourmee ateriamme. Pari puuta piti luonnollisesti tehdä. Se kuuluu tapoihin.
Ihanat eväät valmistuivat ja mieli oli koholla. Sitten Kippari huomasi jättää punaviinin lipittelyä vähemmälle ja kurkattuaan sää tiedotuksen, päätimme jälkiruoaksi siirtää itsemme Epsnääsiin joka sijaitsee aivan Stora Brandön vieressä.  Siipä pöperöt huiviin ja veneelle!

Totta tosiaan. Maininki oli vähän yltymään päin ja tuuli nousemassa vähän huonossa kulmassa. Yö olisi tässä kovinkin keinuvaa ja naapuriveneiden kanssa kolinaa. Siispä irroitimme löydet ja siirsimme veneen Epsnääsiin ja olimme kuin kehdossa. Sinne ei juuri mikään tuuli taikka aalto pääse.

Sunnuntai vietettiin leppoistellen ja makkarnapaistelujen jälkeen lähdimme nauttimaan upean kevyistä, mutta vauhdikkaista tuulista ja auringosta.


Se mikä viikonlopun aikana kävi nyt harvinaisen selväksi, oli, että Lady menee myyntiin. Näin se on. Me tarvitsemme toisenlaisen veneen. Tämä aika meidän perheessä oli nyt tässä. Tästä upea vene jollekin, joka purjehtii saaristossa, nauttii keveistä tuulista ja puikottaa kanssaveneilijöistä ohi melkeimpä varmasti.

Tunnelmasta kevyempään. Kuvassa oikealla puu. Se sijaitsee Epsnääsissä. Ainoat kuvat tältä reissulta oli luontevasti puu ja kuva kun lapset läpsii huussin edessä tankotennistä. Puu oli tähän kohtaa kivempi valinta. Kameroista.. joo´o kameROISTA loppui akku. Ironista. Kaksi kameraa, eikä kummastakaan mitään iloa.


Postaan tässä syksyn mittaa myynti ilmoituksen, mutta hinnaksi sovittiin nyt 43 000€.
Eli jos kiinnostaa tai tiedät jonkun joka voisi olla innostunut, niin vinkkaa. Nyt kaunottareen pääsisi tutustumaan vesillä ja syksyn jälkeen saisi sen pohjankin käydä tutkaamassa.


Vähän haikeilla fiiliksillä,
Elli ja Kippari



10.8.2013

Ikävä Saimaata jää...

Kesäloma on ohi. Saimaa on jättänyt meihin jäljen.
On ollut upea tavata tuttuja ja tuntemattomia. Istua tulilla niin, kuin ennen aikoinaan Näsijärvellä Vene -71:sen ihmisten kanssa. Uida puhtaassa vedessä ja kokea uudelleen aalloton tuuli. Väleissä kuvia satunnaisessa järjestyksessä sieltä ja täältä. Teksti ei ole niin puuroa, kun väritetään kuvilla vähän... :)



Loma oli hieno. Unelmoimme niin mökistä Saimaan rannalla, kuin moottoriveneilystä siellä jonakin kesänä. Realiteetti on kuitenkin se, ettemme todennäköisesti mökkeile sen kummemmin, kuin ala moottoriveneilläkään. Mutta sen verran seuraavaan kertaan viisastuimme, että aiomme siirtää veneen Saimaalle jo ennen lomaa, jotta voimme Saimailla koko loman. Nyt Saimaa osuus tuntui harmillisen tyngältä, kun siihen itse Saimaalla purjehtimiseen jäi vain reilu kaksi viikkoa.
Ensimmäinen viikko meni hitaasti kiiruhtaen Espoosta kanavalle ja sieltä Lappeenrantaan. Takaisin Espooseen tultiin myös melko leppeällä tahdilla. Lomaa ei pilaa mikään niin hyvin ja tehokkaasti kuin itse tekemällä tehty kiire.



Loman aikana kirkastui myös moni muu asia. Vaikkakin luuska on ehkä Itämeren kauneinpia veneitä, se on meille ehkä liian saaristolainen. Sen upea linja kuljettaa saaristossa ajatustakin kevyemmin, mutta avonaisella merellä se tuntuu liiankin kevyeltä. Tämä on puhtaasti meidän mielipide. Niinpä venemarkkinat on auki ja on paljon mahdollista, että Lady Grace tulee myyntiin. Tämä on vielä ajatushautomossa. Rakastamme tätä venettä kaikesta huolimatta aika paljon ja tämä tulee olemaan vähän vaikeampi päätös, mutta se on tulossa pian.



Niin kirkastui myös perähenkilön unelmat ja elämän hassut kuviot. Perähenkilö kirjoittaa pläjäytti uuden luvun tulevaan kirjaansa Saimaan lempeiden laineiden liplattaessa ja päätti, että panostaa siihen vähän enemmän. Siis kirjoittamiseen.



Tämä loma oli lapsista varmasti paras loma ikinä. Emme käyneet yhdessäkään huvipuistossa, mutta jokaisessa satamassa oli kavereita ja legit oli 10-15 NM:n luokkaa. Ei aaltoa ja kovan tuulen yllättäessä, loistava suojasatama, eikä yhtään stressiä. Upeat hiekkarannat ja kohtuulliset säät.



Mutta mihin se loma loppui. Pyykinpesuun tietysti, mutta jätän sen kohdan väliin ja kerron vain, että lomamme päättyi Vuosaareen.



Istuimme todella mukavaa iltaa Kipparin enon kanssa Pirttisaaressa ja hän tarjosi meille suojasatamaa yhdeksi yöksi Vuosaaresta. Olimme iloisia tästä tarjouksesta ja otimme sen mielissämme vastaan. Niinpä purjehdimme n. 10 NM Pirttisaaresta Vuosaareen hyvillä mielin. Sateinen päivä muuttui lämpimäksi ja kauniiksi, kun saavuimme satamaan. Pikkuisen odottelua ja Ladyn kömpelöt moovit septin tyhjennykseen ja siitä sitten Vuosaaren Venekerhon laituriin lainapaikalle yöksi.



Pikkumiehistön Mummu ja Vaari asuttaa Vuosaarta ja sattuipa niin hauskasti, että heillä oli kuin olikin saunailta! Siis Vuosaaren lämpimiin tunnelmiin ja kattoterassin upeisiin maisemiin päättyi meidän hyvä loma.



Ensiviikonloppuna Lady saa huilata. Kippari sipaisi keulapiikkiin vielä kierroksen Owatrolia pintaan, joten se saa rauhassa kuivatella pari viikkoa. Sitten on taas viikonloppuveneilyä tiedossa. Ehkäpä päivitän muutaman syksyisen kuvan? Ehkäpä saamme sienisatoa ja mahdollisesti voin virallisesti ilmoittaa Ladyn myyntiin... katsotaan.



Tässä vielä lopuksi meidän loman tärkeimmät apuvälineet meidän kaksivuotiaan kanssa rantautumisessa:

Mummo rap
Puuha Pete
Formula Offroad
Ja tärkein kaikista; Pikkuiset kultakalat




Tähän sekameteliin on hyvä lopettaa nämä lomapostaukset. Tällaista meillä on, kun ei olle seilissä. Kaikki sulassa sovussa. Ettei kukaan vaan luule, että veneessä olisi oikeasti sellaista, kuin kaikissa mainoskuvissa... ;)


9.8.2013

Santio - Tammio

Emme ole koskaan käyneet Tammiossa. Muuten olemme kyllä pyörineet Itäisellä suomenlahdella.
Tällä vesistöllä on huikeita saaristokohteita, kuten Kaunissaari ja Haapasaari. Pidämme erityisesti Haapasaaresta ja sen legendoista.



Tammioon pääsimme rantautumaan illalla. Laituri ei ole mitenkään kehuttava ja nytkin se oli ikäänkuin täynnä. Kiinnityimme samaan poijuun erään pienen purjeveneen kanssa. Veneeseen kulku muodostui vähän hankalaksi varsinkin pikkukipparin kanssa.



Huomasi kyllä, että olemme taas merellä, kun kasvatusmetodimme sai kriittisiä ja suorastaan vihamielisiä katseita naapuriveneen frouvalta. Tähän olemme kyllä tottuneet, mutta Saimalla ollessa jo melkein tottui siihen, että lapset sai olla lapsia.



Tammiossa yöpyminen ei maksa mitään. Saimaalla osassa saarista maksu on 5€ yö plus saunamaksu joko 2€ hlö tai sitten perhesauna 10€/h.



Tammion palvelut on kuitenkin kokemisen arvoisia. Kuten Kaunissaaressakin, Tammiossa on avoin kirjasto. Toisin kuin monessa muussa paikassa, Tammion kalastajakylässä kukaan ei omista maata, vaan se on yhteisessä käytössä tai näin meille annettiin kertoa. Tammiossa on aitoa saaristolaistunnelmaa.



Meidän siellä ollessa, sinne sattui tulemaan yhteysvene. Yhteysvene toimi luonnillisesti myös postina, kauppana sekä ravintolana. Koko saaren ihmiset kerääntyivät odottamaan kauan poissaolleita matkalaisia, postia ja mukavaa hetkeä aluksen kattoterassilla ystävien kanssa juomista tai syömisistä nauttien.



Kun ilta kääntyi yöksi, alus poistui hiljaa ja tyylikkäästi saaresta. Sen asukkaat kulkivat hitaasti kesästä nauttien kalliolle muodostuneita katuja pitkin kohti omia kolojaan. Nauru kantautui vielä pitkään, kunnes väki hajosi omille teilleen ja hiljaisuus laskeutui rikkomattoman rauhan ylle.



Kesäyö tuoksui rakkaudelle ja yhdessäololle.




Aamulla euroopan siisteimmille ulkohuusseille kipitellessäni nautin suunnattomasti saaren rauhasta. Vain yksi vanhempi pariskunta kesälapsensa kanssa olivat kävelyllä. Muuten vielä täydessä unessa uinuva kylä painautui sydäntäni vasten ja pyysi, etten unohtaisi sitä koskaan.



Kun oli aika irroittaa köydet, huomasin, että olikin jo melkein puolipäivä. Haha. Olin käynyt aamukävelyllä noin kello kymmenen aikaan. Ihanaa, että täällä nukkuu koko saari pitkään.








Keula kohti Pirttisaarta ja sukulaisia. Loma on lopuillaan, mutta vielä ehtii nautiskella nuotiosta ja merimiestarinoista.


8.8.2013

Pullikainen - Lappeenranta - Juustila - Santio

Lappeenrannassa vietettiin muutama hauska päivä ja saimme kuin saimmekin sen kanisterin takaisin veneelle. Kiitos kuuluu siskolle ja siskon urhealle perheelle.


Lappeenrannasta lähdettiin sunnuntai iltapäivällä kohti Juustilaa. Muista kanssa kanavalla kulkijoista poiketen jäisimme Juustilaan yöksi ja siitä aamulla Santioon. Juustila on mereltä tullessa ensimmäinen sulku, ja sen yläpuolella voi tarvittaessa yöpyä. Maihin ei saa nousta, joten ei kannata liian aikaisin siellä olla.
Juustilan sululle on myös ilmoitettava yöpymisestä ja siitä on syytä mainita niin Nuijamaalla kuin sitten Venäjän viranomaisillekin Pällin sululla passin tarkastuksessa.


Jouduimme melkein joka sululla odottelemaan ja Pällin sululla viranomaiset halusivat käydä tarkastamassa veneemme, ettemme salakuljeta siellä ketään. Muutaman konejurnutustunnin jälkeen pääsimme Juustilaan ja kävimme yöpuulle.

(Kuva alla Pällin sululta. Odottelimme sinne pääsyä. Passit tarkastetaan sulussa.)



(Kuvassa alla Juustila yöllä juuri ennen nukkumaan menoa)


Aamulla kello soitti seitsemältä. Juuri samaan aikaan kuulokoneemme havaitsi sulun laskevan vettä, joten joutuisimme takuulla odottelemaan hetken. VHF päälle ja aamukahvi hörppimään. Kippari ilmoitteli Juustilan sulkuun, että tulisimme nyt ylös tulevan laivan laskuvesissä alaspäin, joten saatoimme rauhassa odotella.


Tässä kohdassa on hyvä muistuttaa, että laivojen potkurivirrat on erittäin voimakkaita ja niitä esiintyy suluissa vielä pitkään sen jälkeen, kun laiva on ajanut sulusta pois. Maltoimme itse vasta kolmannen kerran jälkeen odottaa riittävän kauan laivan potkurivirtojen laantumista. Kaksi ensimmäistä kertaa menis sitten sulussa säätäessä, kun emme virtauksien vuoksi päässeet pollariin kiinni. Säheltämistä.

(Kuvassa yllä Kippari pitelee köydestä joka on uivassa pollarissa kiinni. Kaikissa suluissa on uivat pollarit, mutta niiden puolet vaihtelevat, joten kartasta on hyvä katsoa kummalla puolella köyden on oltava, ennen kuin ajaa sulkuun. Alimmaisessa kuvassa laivojen miehistöjen jättämiä puumerkkejä sulkuihin.)


No Juustila päästiin kunnialla ja sitten kiinnityimme sen läsnipuolelle kartan ohjeiden mukaan odottamaan tullivirkailijaa (venäläistä). Eipä tullut ketään. Varmasti vartin odottelimme, kunnes virkailija marssi tupakalle vastarannalla ja näin ilmaisi, että meidän olisi siirryttävä itäpuolelle. Siirryimme, virkailija kurkkasi papereita edes oikeasti lukematta ja toivotti hyvää matkaa.

Ja niin laskettelimme Santioon. Tällä kertaa tiesimme olla nostamatta purjeita ja ajelimme koneella aina sinne asti, kunnes purjeilla sai taas ajaa. Vähän kevyissä tuulissa ajeltiin kohti Santiota, josta olimme päättäneet jatkaa matkaa kohti Tammiota.


Tässäpä maistiainen viisihenkisen perheen elämästä veneellä... lievää epäjärjestystä havaittavissa.