Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2017.

Prangli - Tallinna (Lennusadam)

Kuva
Helatorstain suoma miniloma houkutteli meidät Prangliin, jossa emme ole vielä koskaan käyneet.
Lähdimme keskiviikkona tyynessä kelissä ja pysähdyimme yöksi Merikarhu satamaan Skrubön.


Kuva edellisen viikonlopun talkoista.

Ilta oli ihana. Lämmitimme saunan ja saunoimme varmaan Suomen kauneimmissa saunamaisemissa.
Otan vielä joskus kuvan teille siitä.


Torstaina heräsimme jo ennen seitsemää. Oli täysin tyyntä ja henkeäsalpaavan kaunista. Tuuli virisi vasta vähän myöhemmin ja pääsimme kuin pääsimmekin purjehtimaan.


Prangliin oli matkaa Skrubböstä noin 24NM ja matka aika oli kohtuullinen. Saareen on hyvät lähestymispoijut.




Olimme hyvissä ajoin satamassa, joka täyttyikin sitten melko vauhdikkaasti ja melko täyteen. Saavuimme juuri ennen noin kymmenen veneen eskaaderia. Aika osuvasti sanon minä.


Poijut tulevat Pranglissa aika lähelle lyhyemmälläkin veneellä. Meillä tuolla vähän yli 12 metrillä poiju tuli kylkeen saakka, mutta kikkailemalla saatiin se asettumaan ihan hyvin.


Ranta oli viehettä…

Marikarhu!

Kuva
Moikka.
On kulunut hurjan pitkä aika, kun olen viimeksi kirjoitellut tätä blogia. Syitä on monia, mutta pääasia on se, että nyt sitä tekstiä syntyy ja voin taas viritellä Lady Gracen tunnelmia tänne.
Aloitetaan viimeisestä viikonlopusta pienellä koukulla menneestä.
Laskimme veneen pääsiäisen jälkeisellä viikolla. Kylmää kyytiä, joten emme ihan hirveästi vielä purjehtineet. Meillä oli myös juhlat yhtenä viikonloppuna kun, me olemme kipparin kanssa olleet yhdessä jo kaksikymmentä vuotta ja se on selvästi juhlan paikka. Juhlat olivat ihanat, kiitos kaikille osallistuneille ja talkooporukalle.
Mutta ennen tätä aikaisin keväällä saimme tietää, että meidät on hyväksytty Merikarhujen jäseneksi. Merikarhut on suomen suurin matkapurjehtijoiden yhteinen yhdistys. Sillä on yli kaksikymmentä omaa tukikohtaa pitkin Itämerta. Talvisin Merikarhut järjestävät erilaisia vierailuja ja koulutusiltoja ja kesällä nautitaan purjehduksesta yhteisissä tapaamisissa, eskaadereissa ja perheen piirissä.
Toissa viikonlo…