23.5.2013

Viikonloppu saaressa ja vene taas telakalle!

Tallinnan reissu sujui rauhallisen ja rentouttavan purjehduksen merkeissä. Oli aika siirtyä haasteiden pariin ja aloittaa perhepurjehdus. Moni hörähtää tässä kohtaa. Niin. Perhepurjehdus on kuulkaa varmasti haastavampaa kuin vaikkapa maailman ympäri ykisn purjehtiminen. Riippuu toki, mitä perheellä tarkoitetaan.

Tässä tapauksessa perheellä ja ennen kaikkea sillä haasteella tarkoitetaan elohopeaakin vilkkaampaa pientä kaksivuotiasta poikaa Ottoa. Sen lisäksi, että joka kevään ensimmäinen purjehdus on myös noille isommille lapsille hakemista, niin tämän kaksivuotiaan kanssa se tulisi olemaan vielä vaikeampaa.

Asennoiduimme siis niin, että tästä viikonlopusta tulee kamala, eikä kukaan voi hengittääkkään tietämättä missä Otto on. Jokaiselle oli siis annettu vastuu seurata poikaa ja varmistaa aina loppuun asti, että jollain on Otto ns. hallussa.

Ennen kuin pääsimme siihen pisteeseen, että venettä alettiin pakata, huomasimme, että veneen laipio on revennyt uudelleen. Laipiothan repesi viimekesän itämeren ympäripurjehduksella ja Luuska oli telakalla loppusyksystä. Kun se oli korjattu, me vain siirsimme sen hyvällä säällä, koneella ajaen nostoa odottamaan. Veneellä ei enää sykyllä purjehdittu ja nyt keväällä ensimmäinen purjehdus oli Tallinnaan. Kuten aiemmin mainitsin, niin Tallinnan reissu meni hyvin, eikä ollut ongelmia. Viikolla Kippari kävi tarkastamassa venettä ja pyrki huoltamaan konetta. Samalla ilmeni, että laipio on edellisen syksyn paikkauksesta huolimatta revennyt uudelleen.

Voi sitä hatutuksen määrää. Se tarkoittaa sitä, että vene pitää saada telakalle uudelleen. Veneeseen ei siis voi jättää mitään ylimääräistä, vaan sen pitää olla suhteellisen tyhjä, jotta korjaukset voidaan tehdä. Meillä tulee myös ns. pakkoviikonloppu, jolloin emme pääse veneilemään. Siihen pitää keksiä tekemistä.

No laipioon päästään myöhemmin. Ennen sitä päätimme siitä huolimatta mennä saareen viikonlopuksi. Keli ei ollut huono, laipio ei ole niin rikki ja kesä on niin lyhyt. Saari kutsuu.

Aloitin jutun kertomalla perhepurjehduksen haasteista. Pääsin siihen kohtaan, missä koko viikon aikana pakatut tavarat on siirretty laiturille ja niitä aletaan hukkaamaan veneeseen. Meillä on aina ollut se tekniikka, ettei laituriin jäädä hieromaan, vaan kamat sisään ja menoksi. Varmistetaan, että tavarat on sijoiteltu purjehdusturvallisesti vielä ennen lähtöä. Sitten se menoksi kohta.

Näin toimittiin nytkin. Pientä pinnan kireyttä oli alkuun havaittavissa, kun isommat lapset opettelivat uudelleen veneen säännöille. Muutaman kerran piti korottaa ääntä. Veneessä on sellainen sääntö, että pitää totella ensimmäisellä käskyllä aina. Ihan sama onko käsky lopettaa vaikkapa korttien pelaaminen tai käsky irroittaa köydet. Käskyä on toteltava. On myöskin muistettava, että vaikka käsky tulee huutaen, ei se tarkoita, että kukaan olisi vihainen. Sitä ei saa ottaa sellaisena, vaan tulee ymmärtää, että veneessä pitää totella käskyjä.
Tätä keskustelua saimme koko viikonlopun käydä. Asia oli kyllä taas ihan selkeä kun lähdimme saaresta takaisin kotiin.

Purjehdus meni suhteellisen hyvin. Tuulet oli suotuisat ja sisarukset viihdyttivät toinen toisiaan kohtuullisen hyvin. Muutamaa "jäätymistä" lukuunottamatta veneilyelämä alkoi hyvin. Jäätymisellä viittaan juuri käskyjen tottelemiseen ja käskyjen huutomuodon käsittämiseen. :)


Saarielämä. Se se vasta on ihanaa. Vietimme viikonlopun seuramme saaressa nk. Epsnääsissä. Vesi oli tosi matalalla ja naapurivenen joutuikin vaihtamaan perjantaiyön jälkeen paikkaa, ettei keula hakkaisi rantakallioon.
Sää oli ihan lämmin, vaikka ukkosia se oli lupaillut.


Saaren itäpuolella tuuli todella napakasti ja veneessä oli jopa ehkä vähän kylmä. Lämppäri toki huolehti yön, mutta siinä päivällä touhutessa oli pakko pitää luukut kiinni, kun tuuli puhalteli suoraan sisään. Nuotiopaikalla tuuli ei tuntunut.


Sen lisäksi, että koko oma perhe oli vastuutettu katsomaan Oton perään, niin myös muut osallistuivat jakamaan vastuuta. Kiitos siitä. Ehdin ottaa jopa pari valokuvaa, kun Kipari hoiti grilliä ja ystävä jaksoi Oton kanssa.


Minä ja ystäväni olemme tekemässä keittokirjaa. Päätimme, että tänä kesänä otetaan kaikki kuvat ja ideat talteen. Työstämme sitä syksyllä enemmän. Tässä siis muistiin kuva siitä, mitä kaikkea ja miten kaikkea on valmistettu. 



No niin. Viikonloppu ohi ja tätäkin viikkoa on kulunut jo suurin osa. Tänään Ladyn laipiota käydään tarkastelemassa takuukorjauksen aikatauluttamisen merkeissä. Saa nähdä mikä viikonloppu jää veneilemättä. Ensiviikonloppu olisi hyvä, sillä olemme pakotettuja kaikenmaailman kissanristiäisiin, eli häihin. Milloin ihmiset oppivat, ettei kesällä saa mennä naimisiin??


14.5.2013

Helatorstain perinteinen Tallinna

Helatorstai on meille perinteinen purjehdusviikonloppu. Olemme jo useamman kerran tehneet matkan Tallinnaan ja aina ESS Kalev Jahtklubin vieraslaituriin. 

Tallinna on nähty ja koettu moneen kertaan. Silti sillä on annettavaa joka vuosi.Yksi jutun jujuista on se, että joka toisena vuonna Kippari vie risteilylle nipun kokemattomia purjehtijoita. Ne reissut on aina hiukan kosteita ja ehkä aavistuksen erilaisia, kuin sitten ne joka toiset vuodet, jolloin minä ja Kippari teemme laaturisteilyn ilman muuta miehistöä.

Tallinnassa on muutakin, kuin Tallinna. Tällä kertaa meidän piti mennä katsomaan remontoitu Teletorni ja ajamaan mickroautoilla, mutta koska meillä ei koskaan ole mitään suunnitelmia, ei nämäkään suunnitelman pitäneet.

Sen sijaan nautimme lämpimästä ilmasta, tiukasta sumusta ja hyvästä seurasta. 

ESS Kalev on perinteikäs paikka. Vieressä sijaitseva Pirita Top ei ole läheskään niin viehettävä ja viihtyisä, kuin naapurisatama. Silti sen laiturit täyttyvät Suomalaisista turisteista tasaiseen, sillä se on Tallinnan keskustassa sijaitsevaan Old City Marinaan verrattuna edullinen. Vertailun vuoksi, yksi yö Kalevilla maksaa meidän mitoissa 20€ ja Old Cityssä 45€. Old City on toki keskustassa, mutta meidän jalat kantaa Piritastakin ja bussilla on hauska matkustaa. 

Fasiliteeteissa on sitten eroja. Pirita on näistä kolmesta ehdottomasti huonoin. WC:t on kaikille avoimia ja näin ollen karussa kunnossa. Suihku maksaa erikseen, eikä sekään ole kovin kiva, vaikka maksullinen onkin.
Laiturilta on pitkä matka vessoihin ja yleensä siellä on bileet jossain veneessä ja jokunen kohtuuhumalainen joukossa.
ESS Kalev on viehättävin. Se ei ole uusi, eikä suihkut ole huippumodernit, mutta kaikki on puhdasta ja toimivaa. vain ns. yleinen WC on vähän karu, mutta suihku ja saunatiloissa sijaitsevat wc:t on ok. Naisten puoli on pienempi ja astetta karumpi kuin miesten, mutta se noudattelee samaa linjaa, kuin kauttaaltaan Virossa tai vaikka Latvijassa. Naisten aseman näkee wc:tä hyvinkin nopeasti. :) Kalevissa on myös satamakapteeni, joka nytkin osoitti meille oikean laiturin, sillä vieraslaiturissa oli sähköt poikki. Satamakapteeni on erittäin mukava ja hänelle voi pirauttaa kun lähestytään satamaa ja satamassa on lähes aina joku, jolla on antaa kortti, jolla pääsee kulkemaan satama-alueen porteista. 
Old City Marinassa en ole henkilökohtaisesti käynyt, mutta ystävämme ovat siellä viettänee muutaman päivän. Se on täysin uusi ja paikat ovat sen mukaiset. Se voi olla erinomainen vaihtoehto, jos veneen pituus ei  aseta kukkaron tuomia rajoitteita. Sen ehdoton etuhan on sijainti.



Sitten siihen purjehdukseen. Keskiviikkona aamulla sää näytti siltä, että emme pääse lähtemään suunnitellusti torstaina aamulla. Aamu kuitenkin valkeni paljon parempana, kuin olimme odottaneet, joten soitto kissalapsenvahdeille ja pakkaamaan. 



Kello oli jo yksi, kun pääsimme starttaamaan laiturista. Viimeviikolla meille Tallinnasta tuodut oluet pääsisivät tekemään paluumatkan kotiin. 



Ilma näytti hyvältä, mutta tuuli oli ajoittain sen verran lempeää, että jouduimme ajelemaan jonkin verran koneella. Sen vuoksi ei myöskään päästy trimmaamaan. Vantinsuojat jätettiin kyllä ylös, että homma olisi sitten helppo tehdä. 



Aika kylmää kyytiä. Rukkaset oli kädessä oltava.



Tallinnan matala ohitettiin, mutta sen jälkeen viimekesän muistot palasivat mieleen, kun koneen varoituspilli alkoi huutamaan. Kone ei kuitenkaan keittänyt ja vahinkoa ei syntynyt.
Tästähän tulisi tuttua, kun juoksisimme pitkin kylää etsimässä varaosia. Ihan kuin olisimme viimekesänä muutaman kerran harrastaneet sitä.





Kello oli jo niin paljon, että Kalevin satamakapteeni ei ollut enää paikalla. Meillä ei ollut numeroa mihin soittaa tällä kertaa, joten kurvasimme tyylikkäästi Piritaan yhdeksi yöksi. Siirtäisimme itsemme aamusta Kaleviin.

Muutama olut, pari hyvää jazz sävelmää "kantakapakka" Glazzissa ja sitten nukkumaan.



Sumu oli tosi tiukka perjantaina, mutta hälveni siitä kyllä päivän edetessä. Vähän alkoi jänittämään, että noinkohan on sitä olisi vielä sunnuntaina, kun lähtisimme kotiin.





Kipikapi kahville! Kyllä se siitä.



Viimeistään muutama lonkero helpotti oloa ja unohdimme pian sumun aiheuttaman murheen. 





Käsinkosketeltavan legendaarista keilausta emme päässeet suorittamaan, sillä kaikki radat olivat varattuja ja lätkää olisi kuitenkin päästävä katsomaan. Siispä erä biljardia Kuulsaalissa ja sitten jääkiekolle.



Helsinki Baariin katsomaan lätkää. Mieletön tunnelma. 


Muutama tahti vielä Tallinnalaisessa Mad Murphyssä. Baarissa oli merkillisen hyvä poppoo soittamassa perinteistä irkkumusaa ja kaikilla oli ihan omaa meinikiä. Huilisti tsiigasi lätkää häiritsevän paljon. Soitti kyllä siitä huolimatta ihan hemmetin hienosti.


Lauantaina päätettiin lähteä heti, kun sumu hellittää. Se oli niin tiukka, ettemme halunneet ottaa sitä riskiä, että se jatkuisi sunnuntaihin asti. Suunnittelimme, että menemme Naissaareen ja siinä odotellessa kävimme syömässä "aamiaiseksi" Kalevin erinomaisessa ja tunnelmallisessa ravintolassa annoksen jänistä. Jälkkäriksi kaffetta ja sitten olisikin aika lähteä.

Muutama muukin oli tehnyt saman johtopäätöksen. Nostimme purjeet ja Kippari paineli konehuoneeseen. Muutaman vendan jälkeen ja tiukan koneen tuijottamisen seurauksena totesimme, että tuuli oli mitä oivallisin Suomeen siirtymiseen. Päätimme jättää Naissaaren toiseen kertaan ja suuntasimme keulamme sinne minne muutkin, eli kotiin.

Tuuli oli huippu hyvä ja tuulikulma lähes täydellinen. Tuulikulman ollessa 100-120 astetta ja nopeuden keikkuessa 7-9s kieppeillä, matkaan meni 5h 20min. Ylitimme lätäkön hyvässä ajassa ja menimme yöksi Stora Brandön. 

Näin siis Ladyn ensimäinen trimmipurjehdus on tehty. Toisen puolen vantit on vielä säätämättä, mutta muutenhan tuo alkaa kohta olla ihan kunnossa. Kippari on eilen hakemut uudet pumpun koneeseen ja käy tänään asentamassa sen. Jospa sillä päästäisiin konemurheista? Niin tai näin, ensi viikonloppuna saari kutsuu ja peruskesämeiningit voi alkaa.



























2.5.2013

Miehistön epäpätevyys sekä vaaralliset olosuhteet

Eilen käytiin vapun kunniaksi rannassa. Yllätys.
Aivan todella kaunis päivä. Olimme päättäneet nostaa maston. Mukana oli koko miehistö, eli Kippari (37v), Leevi (11,8v), Wilma (9,5v), Otto (1,11v) ja sitten perähenkilö Elli (33,11v).
Vain perheen kissaeläin jäi kotiin. Olimme varustautuneet simalla, nakeilla ja perunasalaatilla. Muutama olut ja pari limpparia oli myös retkieväisiin varattu. 
Kaiken piti olla siis kunnossa, mutta kuinka kävi?


Ensin kävi niin, että pikkukippari piti meidät virkeinä. Hyötyliikuntakilometrejä kartuttaessa, pikkukipparin perässä juostessa, Kippari teki valmisteleviä töitä. Rannassa oli porukkaa hyvin, joten apuja saataisiin varmasti. Ladyn mastoa ei voi nostaa tällä miehistöllä. Siinä käy vain vahinko. 


Siinä juostessa otin muutaman kuvan. Vartijan pyörä on kuulemma erittäin huono polkea, mutta mielestäni se on silti erinomainen vartiointivuorolaisen apuväline. Sillä kiertää satama-alueen näpsäkämmin kuin kävellen.



Sitten kävi niin, että masto saatiin valmiiksi nostoon, mutta pikkukipparille iski päiväunet tähän kohtaan. 



Siis kahvinkeittoon ja sääkartoille...


No ähäpäs. Sieltä se tuuli nousi. Juuri sen verran kovaksi, että sillä ei mastoa voitu nostaa. Tai ehkä joku olisi voinut, mutta me päätimme suojella omaisuutta ja suojautua henkilövahingoilta ja odoteltiin hieman.

Koska minulle jäi nyt aikaa, ja kameran akku oli juuri ladatu seuramajalla, niin päätin ottaa muutaman kokeellisen kuvan. Manuaalitarkennuksia...




Muistoja Ladyn historiasta. Gullgrona 2002. Lady on ollut vain yhdellä omistajalla ennen meitä. Vielä jonain päivänä saan kuvattua kaikki Ladyn hauskat yksityiskohdat, muistot ja arvet.


Näkymä laituriperspektiivistä.


Päiväunet oli ohi, väki hävinyt rannasta ja tuuli yhä turhan kova. Miehistö on rankasti epäpätevä maston nostamiseen, joten ei voi muuta, kuin pakata pillit pussiin ja muutaman temppuharjoituksen jälkeen nostaa kytkintä. Saunaan siis ja uusi yritys huomenna.


Paitsi, että huomenna, eli tänään torstaina, tuuli olikin vielä kovempaa. Sille ei edes pätevä apujoukko voi mitään. Sää on armoton ja joudumme siirtämään maston nostamisen jälleen vuorokaudella eteenpäin.
Ehkä perjantaina??