25.6.2012

(2012) Kalvehavne ja odottelua (Tanska)

Täällä ollaan motissa. Suunnittelimme Saksaan siirtymistä tälle päivälle. Kävimme eilen tuhlaamassa kruunut melkein väkisin. Illalla kurkattiin vielä säitä ja todettiin, ettei tällä veneellä lähdetä näihin tuuliin. Olemme siis vähän kuin motissa tässä hyvin pienessä kylässä. Sataman fasiliteetit on tosin kunnossa vaikka ensivaikutelma onkin melko karu. Kauppakin löytyy nurkan takaa. Tämä päivä on jammailtu veneessä tuulen puhallellessa paikoin myrskylukemia. Vettä on tullut välillä vaakatasossa niin paljon, ettei sadetakilla ole ollut enää virkaa ja ajoittain on aurinko paistanut hellelukemia. Omituinen sää. Mutta onneksi se on tulossa Suomeen ja jättää meidät rauhaan.
Sen verran tänään edetään, että muutaman tunnin päässä olevaan kylään päästään huomisen myrskyä pitelemään. Purjehdimme aina kun voi ja niin pitkälle kuin suinkin lasten pinna antaa. Nyt pikku-ukko päiväunille ja valmistautumaan lyhyeen merimatkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti