Ikävä Saimaata jää...

Kesäloma on ohi. Saimaa on jättänyt meihin jäljen.
On ollut upea tavata tuttuja ja tuntemattomia. Istua tulilla niin, kuin ennen aikoinaan Näsijärvellä Vene -71:sen ihmisten kanssa. Uida puhtaassa vedessä ja kokea uudelleen aalloton tuuli. Väleissä kuvia satunnaisessa järjestyksessä sieltä ja täältä. Teksti ei ole niin puuroa, kun väritetään kuvilla vähän... :)



Loma oli hieno. Unelmoimme niin mökistä Saimaan rannalla, kuin moottoriveneilystä siellä jonakin kesänä. Realiteetti on kuitenkin se, ettemme todennäköisesti mökkeile sen kummemmin, kuin ala moottoriveneilläkään. Mutta sen verran seuraavaan kertaan viisastuimme, että aiomme siirtää veneen Saimaalle jo ennen lomaa, jotta voimme Saimailla koko loman. Nyt Saimaa osuus tuntui harmillisen tyngältä, kun siihen itse Saimaalla purjehtimiseen jäi vain reilu kaksi viikkoa.
Ensimmäinen viikko meni hitaasti kiiruhtaen Espoosta kanavalle ja sieltä Lappeenrantaan. Takaisin Espooseen tultiin myös melko leppeällä tahdilla. Lomaa ei pilaa mikään niin hyvin ja tehokkaasti kuin itse tekemällä tehty kiire.



Loman aikana kirkastui myös moni muu asia. Vaikkakin luuska on ehkä Itämeren kauneinpia veneitä, se on meille ehkä liian saaristolainen. Sen upea linja kuljettaa saaristossa ajatustakin kevyemmin, mutta avonaisella merellä se tuntuu liiankin kevyeltä. Tämä on puhtaasti meidän mielipide. Niinpä venemarkkinat on auki ja on paljon mahdollista, että Lady Grace tulee myyntiin. Tämä on vielä ajatushautomossa. Rakastamme tätä venettä kaikesta huolimatta aika paljon ja tämä tulee olemaan vähän vaikeampi päätös, mutta se on tulossa pian.



Niin kirkastui myös perähenkilön unelmat ja elämän hassut kuviot. Perähenkilö kirjoittaa pläjäytti uuden luvun tulevaan kirjaansa Saimaan lempeiden laineiden liplattaessa ja päätti, että panostaa siihen vähän enemmän. Siis kirjoittamiseen.



Tämä loma oli lapsista varmasti paras loma ikinä. Emme käyneet yhdessäkään huvipuistossa, mutta jokaisessa satamassa oli kavereita ja legit oli 10-15 NM:n luokkaa. Ei aaltoa ja kovan tuulen yllättäessä, loistava suojasatama, eikä yhtään stressiä. Upeat hiekkarannat ja kohtuulliset säät.



Mutta mihin se loma loppui. Pyykinpesuun tietysti, mutta jätän sen kohdan väliin ja kerron vain, että lomamme päättyi Vuosaareen.



Istuimme todella mukavaa iltaa Kipparin enon kanssa Pirttisaaressa ja hän tarjosi meille suojasatamaa yhdeksi yöksi Vuosaaresta. Olimme iloisia tästä tarjouksesta ja otimme sen mielissämme vastaan. Niinpä purjehdimme n. 10 NM Pirttisaaresta Vuosaareen hyvillä mielin. Sateinen päivä muuttui lämpimäksi ja kauniiksi, kun saavuimme satamaan. Pikkuisen odottelua ja Ladyn kömpelöt moovit septin tyhjennykseen ja siitä sitten Vuosaaren Venekerhon laituriin lainapaikalle yöksi.



Pikkumiehistön Mummu ja Vaari asuttaa Vuosaarta ja sattuipa niin hauskasti, että heillä oli kuin olikin saunailta! Siis Vuosaaren lämpimiin tunnelmiin ja kattoterassin upeisiin maisemiin päättyi meidän hyvä loma.



Ensiviikonloppuna Lady saa huilata. Kippari sipaisi keulapiikkiin vielä kierroksen Owatrolia pintaan, joten se saa rauhassa kuivatella pari viikkoa. Sitten on taas viikonloppuveneilyä tiedossa. Ehkäpä päivitän muutaman syksyisen kuvan? Ehkäpä saamme sienisatoa ja mahdollisesti voin virallisesti ilmoittaa Ladyn myyntiin... katsotaan.



Tässä vielä lopuksi meidän loman tärkeimmät apuvälineet meidän kaksivuotiaan kanssa rantautumisessa:

Mummo rap
Puuha Pete
Formula Offroad
Ja tärkein kaikista; Pikkuiset kultakalat




Tähän sekameteliin on hyvä lopettaa nämä lomapostaukset. Tällaista meillä on, kun ei olle seilissä. Kaikki sulassa sovussa. Ettei kukaan vaan luule, että veneessä olisi oikeasti sellaista, kuin kaikissa mainoskuvissa... ;)


Kommentit

  1. Ihania kuvia ja hienoja paikkoja olette nähneet. Kuvat, varsinkin reissu jutuissa, ovat tosi kivoja. Näiden kuvien perustella haluaisin itsekin mennä käymään tuolla! Varsinkin kuvat poluista olivat ihania <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ystäväni! Minä suosittelen läämpimästi Saimaata teille (ja kaikille muillekin). Teidän menopelillä se olisi erityisen upea kokemus varmasti.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kifskär itäsatama, Merikarhut

Matgruvan, Tammisaaren kansallispuisto. Merikarhut

Irisholm. Oi mikä paratiisi!