Tekstit

Näytetään tunnisteella keväthuolto merkityt tekstit.

Tolua ja lisäravinteita!

Kuva
Kevät on siinä pisteessä, että vene pitää pestä niin sisältä kun ulkoakin. Niinpä otin tolupurkin ja raahasin luuni rantaan hommiin.    Näinä päivinä kiitän seuraa mahtavista fasiliteeteista. Ne nousevat arvoon arvaamattomaan kevään kynnyksellä ja syksyn pimetessä. Kaunokainen ei tiedä mikä siihen iski, kun Tolu pääsee irti! Puhdasta tulee ilman ihmeellisiä kikkailuja. Olemme kokeilleet vuosien aikana kaikenlaisia tököttejä sisätilojen pesuun ja Tolu on ollut tähän astisista paras.    Katsokaa kuinka kaunis siitä tuli! Nimi teipattiin uudella ilmeellä, kun vaha alkoi olla jo huonossa kunnossa.    Vielä masto ja purjeet, avot! Pikkukipparin varusteet on jo kyydissä.

Vahaa, olkapäätraumoja ja lasku

Kuva
Viime viikon perjantaina alkoi perämiehen selässä tuntua outoa kipua. Olo oli vähän niin ja näin, mutta elämää oli jatkettava. Sitten tuli lauantai ja järkyttävä flunssa hiipi vahvasti selän kautta otsalle ja siinä se oli. Viikonloppu kunnon flunssaa. Onneksi kelit oli vähän epämääräiset, joten ei ollut muutenkaan kiirettä veneelle kevät talkoisiin. Maanantain jouduin vielä sairastamaan, mutta tiistaina kiidin aamupäivästä jo sisätilojen tuunaukseen. Siinäpä sitten tolua ruiskuttelin pitkin ja poikin. Kannoin vettä ämpärillä veneeseen ja lämmitin sen vedenkeittimellä. (perämiehen sormista katoaa veri hämmentävän nopeasti ja toimintakyky katoaa jopa kesähelteillä) Siinä toluhöyryjä haistellessa tuli taivaalta esiin aurinko. Aiwan samantien oli siis rynnättävä vahaushommiin. Jos jonkun olen veneillessä oppinut niin sen, että silloin pitää mennä kun on keliä. Kömmin onnellisena auton peräkontille ja huomasin, ettei minulla ollutkaan vahauskonetta mukana. Se jäi ...

Miehistön epäpätevyys sekä vaaralliset olosuhteet

Kuva
Eilen käytiin vapun kunniaksi rannassa. Yllätys. Aivan todella kaunis päivä. Olimme päättäneet nostaa maston. Mukana oli koko miehistö, eli Kippari (37v), Leevi (11,8v), Wilma (9,5v), Otto (1,11v) ja sitten perähenkilö Elli (33,11v). Vain perheen kissaeläin jäi kotiin. Olimme varustautuneet simalla, nakeilla ja perunasalaatilla. Muutama olut ja pari limpparia oli myös retkieväisiin varattu.  Kaiken piti olla siis kunnossa, mutta kuinka kävi? Ensin kävi niin, että pikkukippari piti meidät virkeinä. Hyötyliikuntakilometrejä kartuttaessa, pikkukipparin perässä juostessa, Kippari teki valmisteleviä töitä. Rannassa oli porukkaa hyvin, joten apuja saataisiin varmasti. Ladyn mastoa ei voi nostaa tällä miehistöllä. Siinä käy vain vahinko.  Siinä juostessa otin muutaman kuvan. Vartijan pyörä on kuulemma erittäin huono polkea, mutta mielestäni se on silti erinomainen vartiointivuorolaisen apuväline. Sillä kiertää satama-alueen näpsäkämmin kuin kävellen. Sit...

Lady Grace on vesillä!

Kuva
Nyt se kaunokainen on vesillä. Viimeisen viikon aikana on tehty kilotolkulla töitä, että saadaan Lady laskettua vesille ja joka kevään starttipurjehdus Tallinnaan voitaisiin suorittaa. Mutaman pitkän illan tuloksena maalattiin myrkyt pohjaan ja lakattiin kannen tiikkiosat uudelleen. Monta muuta pikkuhommaakin tuli tehtyä. Kuvassa olevat luukut on työstetty viime keväänä, mutta luukun pielet Kippari lakkasi menneellä viikolla. Pitkät illat Kipparilla veneellä ja pitkät illat pikkukipparin kanssa kotona tuottivat tulosta. Kotimme uusi piha sai usean ei nipun haravointijätettä, ja muutaman kilometrin verran hyötyliikuntaa, kun pikkukippari yritti karkailla omille teilleen. Satamassa taas Lady oli vahausta, ja uuden potkurin asennusta vaille valmis vesille laskuun. Viikonloppuna sitten mentiin ensin EPS:in talkoisiin haravoimaan käsivarret lämpimiksi. Siitä kiiitoksena saimme seuran yli hienot lippalakit! Kiva kiitos siitä, että sai juoruta hyvän ystävän kanssa, liikkua ja ...

Potkuria, maalia, maalia, kevättä... Mitä? Missä? Uusi kotisatama, häh?

Kevät on niin ovella. Tai sitten ei. Jos lämpömittaria katsoo, niin ei ole. Mutta jos luottaa auringon lämpöön, niin sittenhän meillä on kaikki hyvin. Eräs täti kehotti syleilemään talvea nakkena lumihangessa jotta kevät tulisi nopeammin, mutta jätän sen väliin. Uskon, että kevät tulee ilman talvelle alasti hyvästijättämistäkin. Ainakin siitä tietää että kevät tulee, koska postista tulee sellaisia lappuja joilla voi lunastaa kaikenmaailman kivoja juttuja. Kohta sieltä tulee lappu jolla voi lunastaa uuden potkurin. Vihdoinkin! Että olikin kammottava työ katsella vierestä, kun Kippari etsi illasta toiseen s-vetolaitteeseen oikeanlaista potkuria. Ihan siinä alkoi stressi tulla. Se kuitenkin löytyi ja tilattiin tänään. Jes. Loistavaa! Maalit ja öljyt puuosille tulee kotiovelle (tai Kipparin työpaikalle, kun siellä on pätevä henkilökunta vastaanottamassa pakettia siihen kellon aikaan kun pakettia yleensä tuodaan). Edelleen naurattaa se valtava seitsemän euron postimaksu Saksasta Suomee...

(2013) Kevät on täällä ja purjeet kuosissa!

Tästä lähtee tämä purjehduskausi käyntiin. Normaalisti se käynnistyy Helsingin venemessuista, ja niinhän se nytkin teki, mutta ehdin blokikirjan kimppuun vasta nyt. Tervetuloa kaikki uudet lukijat. Tämä on siis Lady Helmsman "Grace" (jäljempänä Lady Grace, luuska, Diiva ect.) blogikirja. Kirjaamiset aloitettiin, kun vuonna 2011 kesällä miehistöön syntyi yksi pikkukippari lisää. Päätettiin ajoittaa isäkuukausi ja kesäloma rinnakkain ja lähteä kiertämään Itämerta seuraavana kesänä. Koska jokakesäiset "Rakas lomapäiväkirja" -tekstiviestit olisi tulleet maksamaan liikaa, päätimme ottaa käyttöön blogikirjan. Kesä 2012 meni erittäin värikkäästi. Purjehdimme kaksi jäätävän viileää kuukautta Itämerta ja onnistuimme palaamaan kotiin ehjin nahoin. Selaa blokikirjaa taaksepäin, niin saat viimekesän kirjauksista esimakua. Olen tässä hetki sitten lisäillyt sinne kuvia ja jatkan niiden päivittämistä lähitulevaisuudessa. Pyrimme blogikirjoituksissa listaamaan satamien palvelu...