Lady Gracen blogikirja.

Viime viikon perjantaina alkoi perämiehen selässä tuntua outoa kipua. Olo oli vähän niin ja näin, mutta elämää oli jatkettava. Sitten tuli lauantai ja järkyttävä flunssa hiipi vahvasti selän kautta otsalle ja siinä se oli. Viikonloppu kunnon flunssaa. Onneksi kelit oli vähän epämääräiset, joten ei ollut muutenkaan kiirettä veneelle kevät talkoisiin. Maanantain jouduin vielä sairastamaan, mutta tiistaina kiidin aamupäivästä jo sisätilojen tuunaukseen. Siinäpä sitten tolua ruiskuttelin pitkin ja poikin. Kannoin vettä ämpärillä veneeseen ja lämmitin sen vedenkeittimellä. (perämiehen sormista katoaa veri hämmentävän nopeasti ja toimintakyky katoaa jopa kesähelteillä) Siinä toluhöyryjä haistellessa tuli taivaalta esiin aurinko. Aiwan samantien oli siis rynnättävä vahaushommiin. Jos jonkun olen veneillessä oppinut niin sen, että silloin pitää mennä kun on keliä. Kömmin onnellisena auton peräkontille ja huomasin, ettei minulla ollutkaan vahauskonetta mukana. Se jäi ...

Yksi veneetön, rento viikonloppu takana. Sitten oli jälleen veneilyn aika. Mutta lapset ovat aloittaneet uudessa koulussa ja kuinka ollakkaan tytön uudella ystävällä olisi syntymäpäiväjuhlat viikonloppuna. Lauantaina. Voi elämä! Tyttären on pästävä juhliin, joten lähdimme vasta lauantaina viiden aikaan rannasta. Suuntasimme matkan kohti vakiosaari Stora Brandötä. Sinne menossa on aina riskinsä. Sen laiturilta avautuu upea näkymä suoraan avomerelle. Upeus lopahtaa siinä kohdassa, kun sieltä puhaltaa tuuli suoraan nokkaan ja laiturilla ei tahdo pysyä seisaaltaan. Sitä ei olisi nyt odotettavissa, mutta toinen riskihomma on paikka. Me voimme kiinnittyä vain laiturin uloimpaan poijuun. Luuska ei taivu muihin poijuihin ilma, että kosketeltaisiin kivien kanssa. Matkaa taitettiin hyvällä, ellei erinomaisella mielellä, vaikka olikin märkää ja jouduimme ajelemaan koneella koko matkan. Parin tunnin nykäisy ja kuinkas ollakaan, pääsisimme laituriin. Laiturin päässä oli suri Nauticat 44,...