Tekstit

Näytetään tunnisteella Santio merkityt tekstit.

Santio-Lappeenranta

Kuva
Santio jäi aamuhämäriin ja lähdimme jännittyneinä kohti Lappeenrantaa. Meitä ennen matkaan lähti kaksi moottorivenettä ja kuulimme VHF:stä miten Venäjän rajavartiolaitos kyseli heidän perään. Koska veneet ei vastanneet, lähti rajavartiolaitoksen alus heidän perään. Jännittävää. Pidimme vehvin koko ajan kuulolla ja olin skarppina ja tikkana, käpynä ja käkenä hollilla, jos ja kun meitä kutsuttaisiin. Minähän en vehviin huutele, mutta osaisin heti työntää sen Kipparin huulille. Sieltä se kutsu sitten tuli, kun ohitimme Venäjän rajavartiolaituksen rakennuksen. En nyt enää muista missä se sijaitsi kun olin niin ylijännittynyt koko ajan. vasta, kun Kippari oli ilmoittanut aluksen nimen ja henkilömäärän, rauhoituin ja saatoin keskittyä muuhunkin kun ylialerttina olemiseen. Ennen ensimmäistäkään kanavaa todistimme ilmeisesti kalakilpailun. Melko monta kumivenemelojaa samassa ryppäässä. Tai sitten Venäläiset vaan parveilee kumiveneillessäänkin! Viipuri ohitettiin ilman, e...

Kaunissaari-Kotka-Santio

Kaunissaaresta lähdettiin mieli kirkkaana kohti Kotkan mainiota saunaa. Kuvia ei täältä ole tällä kertaa. Kotkassa on yksi Suomen parhaista saunoista. Ei niinkään löylyjen vuoksi (jotka nekin ihan hyvät), mutta sen perheystävällisyyden vuoksi. Kokeilkaa! Kotka on muutenkin ihana paikka ja sieltähän saa sitten ihan kaiken, mitä ihminen tarvitsee. Mainio paikka tankata vene ja ottaa suunta kohti Santion rajanylityspaikkaa. Purjeilla kiikuttiin Santioon myöhään yöllä. Jostain syystä olimme varmoja, ettei laituriin saa kiinnittyä ja olimme valmistautuneet jäämäänm lahteen ankkuriin. Jo matkan päästä kuitenkin kiikaroimme pari muutakin mastoa ja pikkuhiljaa lähestyttäessä huomasimme, että laituri olikin täynnä rajanylittäjiä. Kylkikiinnityimme Venäläisten purjehtijoiden avustuksella. Tilanne oli koominen, sillä heidän veneensä oli niin paljon pinemepi kuin meidän vene, että se jäi köysien väliin. Muutama yöstä jäljelle jäänyt tunti nukuttiin makeasti ja rauhallisesti. Kello pärähti aa...