Tekstit

Näytetään tunnisteella Kaunisssaari merkityt tekstit.

Loma alkaa Kotkan kaunissaaressa

Kuva
Loma on vihdoin alkanut. Pääsimme perjantaina lähtemään satamasta puoli viiden aikaan. Tuuli oli ihan mainio ja posottelimme pitkälle yöhön, jopa kahdeksan tuntia (41M). Lapset kömpivöt kukin nukkumaan omia aikojaan ja me päätimme nukkua muutaman tunnin Byönissä Porvoon edustalla. Aamulla kello helähti kuudelta ja nostimme purjeet kojti Kotkaa. Päätimme, että sää määrittelee etenemisen, joten emme olleen aamulla vielä varmoja missä olisimme illalla. Vaihtelevan tuulen voimalla pääsimme Kotkan Kaunissaareen. Tiesimme sataman olevan vähän ahdas ja saattoi ehkä jännittääkin, onko meille paikkaa. Tuuli yltyi klassisesti siinä vaiheessa kun oli rantautumisen aika, mutta selvisimme siitä hienosti ja saimme aisapaikan läheltä rantaa. Täällä maksaa päivän pysähdys 5€ ja yö 18€ (2013). Yömaksuun kuuluu suihku ja sähkö sekä pesutupa. Ihan en ole varma pesukoneesta, mutta hyvät nyrkkipyykkipaikat ainakin on. Saaristolaismueseo (kuva yllä ja alla) maksaa 2€ lipaaseen. Mielestäni mainio ...