6.8.2014

Kuressaaren sielu ja rauha


Silloin ensimmäisellä kerralla, kun tulimme Kuresaareen, tapahtui jotain pysäyttämätöntä. Kuresaaren sielu työntyi meidän tunnerekisteriimme ja siitä tuli omansa. Se on kaupunki jossa on rauha ja onni. Siellä on ajaton hetki ja totuus. Se väreilee lämpönä edessä ja hehkuu värinä sisälläsi. Mutta vain jos annat sille mahdollisuudet. Vain jos et odota siltä liikaa tai yritä muotoilla siitä mitään muuta.


Kuressaare on portti Saaremaalle. Kun portista astuu sisään, on sieltä vaikea lähetä pois. Pelkää, että portit sulkeutuvat jos käännät selkäsi, eivätkä ne aukea enää kun tulet uudelleen. Satukirjan kannet sulkeutuisiat iäksi.


Mutta niin ei ole onneksi käynyt. Kuin ihmeen kaupalla, Kuressaaressa on ymmärretty, ettei kaiken tarvitse olla Tallinna tai Pärnu. Kuressaarella on niin vahva oma historia ja niin paksu satukirja lukijalle luettavaksi, ettei sen tarvitse tehdä itseään mielenkiintoiseksi. Se on sitä jo.


Mielestämme Kuressaaren ehdoton vahva puoli on sen ennakkoluulottomuus. Täällä on upeita nuoria yrittäjiä ennakkoluulottomilla ideoilla. Tuotteet ja ajatukset ovat niin raikkaita, että hymyilyttää lammaspihviä syödessä. 


 Tässä meidän satukirjassa on yksi bonus. Lasten leikkipaikat. Satukirjan luetuin aukeama!


Ilta on aika pitkällä. Satuhahmojen nukkumaanmenoaika oli jo, mutta kirjaa on kuvitettava vielä muutamalla kuvalla. Kuressaaressa kannattaa kävellä joka paikkaan. Voi löytää odottamattomia, vielä kertomattomia tarinoita.


Vanhan talon ovet on teljetty. Seinä vaeltavat ja kivijalka murtuu ajan nakertaessa sitä hiljalleen. Aurinko värittää haalistunutta taloa ja voin nähdä sen entisessä loistossaan.


Kivetetyt kadut vaihtuvat asvalttiin ja takaisin kivetykseen. Askel toisensa jälkeen ahnehtii eteenpäin, eikä meillä ole tarvetta pysähtyä. Vaellamme katuja ristiin ja rastiin ilman päämäärää.


Päämäärättämyys vaihtuu levottomuudeksi kun salattu paratiisi lähenee kuin varoittamatta.
 

Kukaan ei malta enää olla kiihdyttämättä tahtiaan. Jokaisella siintää mielessään salaisuus.


Vääjäämättä se lähestyy. Ohi kulkeva saattaa ihmetellä näiden kulkijoiden hölmöjä ilmeitä. "Kuinka se nyt noin naurattaa? Tässä  rappeutuvien talojen välissä hiihtävät kuin hölmöläiset. Näyttävät ihan sinkoilevilta kanoilta! Ja hirveä meteli. Eivätkö ne osaa olla hiljaa?!"


Kunnes yksi Kuressaaren tuhansista salaisita porteista aukeaa. Kanamainen sekoilu vaihtuu järjestelmälliseksi juoksuksi.

... salaisuus paljastuu seuraavassa postauksessa. Huomisiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti