Kas, kirja-arvostelu, miten olisi veneily??

Viikonlopusta tulee vauhdikas.

On väijyviikonloppu ja ajattelin ottaa kameran mukaan. Päätimme laituriveneillä koko perheen voimin, joten saa nähdä, kuinka paljon sitä jaksaa sitten kameran kanssa enää heilua.

VAlitettavasti emme pääse vesille tällä viikolla, mutta ensiviikolla alkaa loma. Mikä ihana odotus.
Olen karjunut kitarisat kipeinä lapsille, kun he ovat kyllästyneitä ja minä stressaan töistä. Teen töitä kotoa käsin ja odotan todella ensiviikkoa, jolloin käytännössä voin olla konttorilla! :) Lasten taukoamaton tahallinen rajojen hakeminen käy mielenpäälle ja kun ainoa aikuiskontakti on illalla yliväsyneen miehen pari murahdusta, niin voi olla, että ensiviikko pelastaa mielenterveyteni!

Olemme kaikki niin loman tarpeessa ja ennen kaikkea veneilyn tarpeessa. Odotamme lomaa kuin kuuta nousevaa. Saimaa just wait! We are coming!

No, mutta vielä viikko. Ennen sitä voi käydä kurkkaamassa arvostelun tutusta ja turvallisesta Elisa Kirjasta. Arvostelin Vera Valan, Kuolema sypressin varjossa. Ei huono. Olen jo pitkään lukenut Veran blogia ja se vähän alkuun häiritsi keskittymistäni, mutta pääsin sen yli ja hyvä niin. Tulen lukemaan Veran kirjoja lisää!

Hyvää ja sopivilla tuulilla maustettua viikonloppua.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kifskär itäsatama, Merikarhut

Matgruvan, Tammisaaren kansallispuisto. Merikarhut

Irisholm. Oi mikä paratiisi!