(2012) Nynäshamn (Ruotsi)

Ei ihan WLAN, mutta yhteys kuitenkin.
Pitkää reportaasia en ehdi tässä nyt antaa, mutta tärkeimmät;
Eilinen oli ihana päivä. Joku jossakin kuoli. Otamme osaa omaisten suruun, mutta samalla olemme enemmän kuin iloisia. Onnellisia ja suunnattoman kiitollisia. Isäni sai uuden munuaisen! Kiitos sinulle tuntematon luovuttaja.

Ja siirrytään taas lokikirjan pariin.


Lähdimme maanantaina Maarianhaminasta kohti Ruotsin rannikkoa. Pysähdyimme kahdessa upeassa luomussa ennen Nynäshamnia. Nämä kuvat on kauniista ja suositusta luomusatamasta nimeltä Mörtö-bunson.


Kippari kapusi mastoon, sillä tätä luomua lähestyttäessä, karkasi ison nostin maston kärkeen. Siis puosuntuoli ja valjaat esiin, ja perämies veivaamaan kippari korkeuksiin. Huikeat maisemat!


Käsittämättömän kaunista. Mitä pidemmälle ilta eteni, sen enemmän veneitä lipui rantaan. Tilaa oli todella paljon, sillä rannat oli erittäin syviä ja jyrkkiä. On aivan varmaa, että palaamme tänne vielä jonain kesänä ajan kanssa.

Ilouutisia ennen Nynäshamnia. Shampanjan paikka!


Nynäshamnin satama. Ei valitettavasti ole parempaa kuvaa tällä läppärillä. Osa kuvista on Tabletilla.


Täällä on kaikkea mitä ihminen tarvitsee ja sitten on SAUNA! Luomut on upeita täällä. Syvät rannat ja mieletön luonto. Mutta kyllä suihku ja sauna tekee ihmeitä ihmiselle. Säät on täällä paremmat kuin Suomessa. Jes. Vene on hyvässä mallissa vaikka Maarianhaminassa ollessaan siitä oli yksi fendari noussut ylös ja laituri teki vähän hankaumaa. Ei onneksi mitään mistä ei vahalla selviä.
Hanat alkoi vuotamaan kun perämies kaatoi lihapullien keitinveden lavuaariin. Rasva tukki letkut. Onneksi Kippari on ihmemies ja korjasi tilanteen. Lämppäri on pöheltänyt tehokkaasti joka yö. Viimeyönä saatiin nauttia sähkölämppärin tehosta, mutta se ei ihan pitänyt pikkukipparia lämpimänä. Korjaamme tilanteen seuraavaan satamaan mennessä ja sijoitamme sen sitten paremmin.

Nyt sääkartoilla. Sää näyttää sellaiselta, että lähdemme kohti Gotlantia seuraavana tai sitä seuraavana yönä. Riippuu sateesta. Täältä sinne on matkaa noin 76NM. Ei paha, mutta lasten kanssa vähän mietityttää. Yö olisi helppo sillä pikkuiset nukkuisi ja heidän ei tarvitsisi viihdyttää itseään kahden neliön luksushotellissa.

Eli seuraava postaus oletettavasti muutaman päivän päästä Gotlannista. Siihen asti; näkemiin ja kuulemiin!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kifskär itäsatama, Merikarhut

Matgruvan, Tammisaaren kansallispuisto. Merikarhut

Irisholm. Oi mikä paratiisi!