Lady Gracen blogikirja.

Jälleen sellainen viikonloppu johon oli joku keksinyt jonkun kissan ristiäiset eikä voisi lähteä purjehtimaan. Niinpä ajattelimme olla ovelia ja huijata hiukan. Vaikka Suomenlinnan vierasvenesatama on lähes poikkeuksetta turvoksissa, ajattelimme kokeilla arpaonneamme. Suokista pääsisi näppärästi sinne pakollisiin menoihin ja olisi kuitenkin veneellä ja poissa omasta satamasta. Suomenlinna on kuitenkin idyllinen vaikka se onkin täynnä turisteja. Ollaanhan mekin turisteja! Kun keula oli saatu ängettyä kapeimpaan (ja ainoaan) väliin mitä enää löytyi niin meille selvisi, että viikonloppuna olisikin Viaporin tuoppi. Tiesimme myös, että Helsingki - Tallinna race olisi käynnissä ja suunnittelimme jo menevämme katsomaan sen lähtöä eväiden kera. Kuinka ollakaan jätin kameran kotiin, koska en jaksaisi sitä raahata mukana.... niinpä niin. Näitä käsittämättömän kauniita veneitä ei kannatakkaan kuvailla... ei niissä ole mitään nähtävää... Perjantaina alkoi hiljalle...

Loma on loppunut jo muutama viikko sitten. Se päättyi juuri niin kuin kuvittelin sen päättyvät. Se päättyi mäntyisen saariston lähtemättömään tuoksuun ja tunteiden täyttämään aamuun. Viimeistelimme loman vierailemalla muutamissa saarissa kotimaassa, mutta niistä minulla ei ole kuvia ja niistä minä olen kertonut jo niin monet kerrat. Kannustan teitä kaikkia kokeilemaan. Menkää merta edemmäs kalaan, jotta voitte tulla takaisin ja huomata, ettei olisi tarvinnut koskaan mennä. Alla muutama kuva reissun kohokohdasta, RR SM Pärnu Kun hetken tovin oli laiturilla kuunnellut, että: "MITÄMITÄ!! ONKO JOSSAIN MOOTTORIURHEILUA JA ME EI OLLA SIELLÄ!!" niin oli pakko selvittää mistä on kyse. Seuraavana aamuna taksi alle ja menoksi. Täysiverinen kilparataa sijaitsi taksimatkan päässä Pärnun keskustasta. Keltaista ja vihreää. Prätkämies vasemmalla ylhäällä sai elämänsä kokemuksen. Tämä ei jää tähän, sillä mies on syntynyt moottoriurheilulle. Sanokaa minun sanoneen... sydän...

Kun Otto syntyi 2011 kesällä kävi meille haaveri. Vene joutui telakalle yllättäen ja meille jäi lomaa ilman venettä. Koska Kuressaarella on meille suuri merkitys (jos joku ei sitä ole aikaiemmista postauksista huomannut), niin päätimme silloin vuokrata viikoksi loma-asunnon ja ajella saari kerrankin läpikotaisin. Sillä reissulla tämä alla oleva snorklaaja pääsi ensimmäisen kerran Karujärjvelle uimaan. Tällä kertaa olimme omalla veneellä (niin on vaan paljon parempi), mutta saimme kyydin Kipparin hyvältä ystävältä. Karujärvi on melko pieni, mutta kirkasvetinen järvi. Karujärvi on samalla leirikeskus, jossa oli nytkin paljon vieraita ja kovasti menoa ja melskettä. Paikalla voi yöpyä asuntoauoilla, mutta pääsääntöisesti laavuiksi naamioiduissa mökeissä lattialla nukkuen.  Vähän kyllä tuli nostalgiset tunnelmat pitkistä lankkupöydistä ja penkeistä, leirihälinästä ja tietystä tuoksusta joka koostuu uimisesta, nukutuista vaatteista ja iltatulista maustettuna ihan hi...

Heti kohta vierasvenesatamasta lähdettyä törmää linnan muuriin ja kaikkeen se sisällä ja ulkona.  JohnBullin (hyvä juustokeitto ja olut) jälkeen vastaan tulee Kuursaal. Rakennuksessa on monen muun lisäksi kaksi minua kiehtovaa liikettä. (Ja tämä hauska ovi... näitä näkyy Virossa enemmänkin. Vähän ehkä hankalakulkuisia...) Retroruum on aika pieni vaatteisiin erikoistunut liike. Hyvin hintatietoinen paikka, täytyy sanoa, mutta hyväkuntoista tavaraa toisin kuin joskus meillä kotimaassa. Tekstiilejä oli tuolta kaksikymmenluvulta aina kahdeksakymmentälukuun. Ehkä tunnelma oli pääosin siinä viisikymmen-, kuusikymmenluvulla. Esillepano ja sommittelu oli kivaa. Retroruumin jälkeen siinä Kuursalin keskiterassin vasemmalla puolella oli huonekalujen antiikki liike. Edelleen hyvinkin hintatietoisia, mutta ihan poskettoman hyväkuntoista tavaraa. Olisi kuulkaa ollut rahtilaivalle käyttöä nyt!  Tämä on sitä hyvää yrittämistä. Käytetään positiivisella tavalla hyväksi a...

... juosten kuin hullut tämä perhe syöksyy vanhojen paksujen kivimuurien taakse. Niiden taakse kätkeytyy Kuresaaren koulun piha.  Voi Suomi, Suomi mitä menentätkään neuroottisella pykälien lukemisella. Tämä puisto on ilmentymä. Se kertoo rakkaudesta lapsiin ja elämään.  Ja mikä parasta... se on niin syvällä Kuressaarta, että sitä voi kutsua jo salaisuudeksi. Keidas joka odottaa löytäjäänsä. Keinu keinuttaa uupunutta vanhempaa kun piha syleilee kaiken ikäisiä lapsiamme hellästi ja hyvin. Tämä paikka on paras leikkipaikka missään tähän mennessä. Ja niitä on koluttu. Ai ja oi.... Ja huomenna sitten vielä yksi setti Kuressaarta, vai oliko se Karujärvi? ;)

Silloin ensimmäisellä kerralla, kun tulimme Kuresaareen, tapahtui jotain pysäyttämätöntä. Kuresaaren sielu työntyi meidän tunnerekisteriimme ja siitä tuli omansa. Se on kaupunki jossa on rauha ja onni. Siellä on ajaton hetki ja totuus. Se väreilee lämpönä edessä ja hehkuu värinä sisälläsi. Mutta vain jos annat sille mahdollisuudet. Vain jos et odota siltä liikaa tai yritä muotoilla siitä mitään muuta. Kuressaare on portti Saaremaalle. Kun portista astuu sisään, on sieltä vaikea lähetä pois. Pelkää, että portit sulkeutuvat jos käännät selkäsi, eivätkä ne aukea enää kun tulet uudelleen. Satukirjan kannet sulkeutuisiat iäksi. Mutta niin ei ole onneksi käynyt. Kuin ihmeen kaupalla, Kuressaaressa on ymmärretty, ettei kaiken tarvitse olla Tallinna tai Pärnu. Kuressaarella on niin vahva oma historia ja niin paksu satukirja lukijalle luettavaksi, ettei sen tarvitse tehdä itseään mielenkiintoiseksi. Se on sitä jo. Mielestämme Kuressaaren ehdoton vahva puoli on sen ennakkoluulo...