23.5.2013

Viikonloppu saaressa ja vene taas telakalle!

Tallinnan reissu sujui rauhallisen ja rentouttavan purjehduksen merkeissä. Oli aika siirtyä haasteiden pariin ja aloittaa perhepurjehdus. Moni hörähtää tässä kohtaa. Niin. Perhepurjehdus on kuulkaa varmasti haastavampaa kuin vaikkapa maailman ympäri ykisn purjehtiminen. Riippuu toki, mitä perheellä tarkoitetaan.

Tässä tapauksessa perheellä ja ennen kaikkea sillä haasteella tarkoitetaan elohopeaakin vilkkaampaa pientä kaksivuotiasta poikaa Ottoa. Sen lisäksi, että joka kevään ensimmäinen purjehdus on myös noille isommille lapsille hakemista, niin tämän kaksivuotiaan kanssa se tulisi olemaan vielä vaikeampaa.

Asennoiduimme siis niin, että tästä viikonlopusta tulee kamala, eikä kukaan voi hengittääkkään tietämättä missä Otto on. Jokaiselle oli siis annettu vastuu seurata poikaa ja varmistaa aina loppuun asti, että jollain on Otto ns. hallussa.

Ennen kuin pääsimme siihen pisteeseen, että venettä alettiin pakata, huomasimme, että veneen laipio on revennyt uudelleen. Laipiothan repesi viimekesän itämeren ympäripurjehduksella ja Luuska oli telakalla loppusyksystä. Kun se oli korjattu, me vain siirsimme sen hyvällä säällä, koneella ajaen nostoa odottamaan. Veneellä ei enää sykyllä purjehdittu ja nyt keväällä ensimmäinen purjehdus oli Tallinnaan. Kuten aiemmin mainitsin, niin Tallinnan reissu meni hyvin, eikä ollut ongelmia. Viikolla Kippari kävi tarkastamassa venettä ja pyrki huoltamaan konetta. Samalla ilmeni, että laipio on edellisen syksyn paikkauksesta huolimatta revennyt uudelleen.

Voi sitä hatutuksen määrää. Se tarkoittaa sitä, että vene pitää saada telakalle uudelleen. Veneeseen ei siis voi jättää mitään ylimääräistä, vaan sen pitää olla suhteellisen tyhjä, jotta korjaukset voidaan tehdä. Meillä tulee myös ns. pakkoviikonloppu, jolloin emme pääse veneilemään. Siihen pitää keksiä tekemistä.

No laipioon päästään myöhemmin. Ennen sitä päätimme siitä huolimatta mennä saareen viikonlopuksi. Keli ei ollut huono, laipio ei ole niin rikki ja kesä on niin lyhyt. Saari kutsuu.

Aloitin jutun kertomalla perhepurjehduksen haasteista. Pääsin siihen kohtaan, missä koko viikon aikana pakatut tavarat on siirretty laiturille ja niitä aletaan hukkaamaan veneeseen. Meillä on aina ollut se tekniikka, ettei laituriin jäädä hieromaan, vaan kamat sisään ja menoksi. Varmistetaan, että tavarat on sijoiteltu purjehdusturvallisesti vielä ennen lähtöä. Sitten se menoksi kohta.

Näin toimittiin nytkin. Pientä pinnan kireyttä oli alkuun havaittavissa, kun isommat lapset opettelivat uudelleen veneen säännöille. Muutaman kerran piti korottaa ääntä. Veneessä on sellainen sääntö, että pitää totella ensimmäisellä käskyllä aina. Ihan sama onko käsky lopettaa vaikkapa korttien pelaaminen tai käsky irroittaa köydet. Käskyä on toteltava. On myöskin muistettava, että vaikka käsky tulee huutaen, ei se tarkoita, että kukaan olisi vihainen. Sitä ei saa ottaa sellaisena, vaan tulee ymmärtää, että veneessä pitää totella käskyjä.
Tätä keskustelua saimme koko viikonlopun käydä. Asia oli kyllä taas ihan selkeä kun lähdimme saaresta takaisin kotiin.

Purjehdus meni suhteellisen hyvin. Tuulet oli suotuisat ja sisarukset viihdyttivät toinen toisiaan kohtuullisen hyvin. Muutamaa "jäätymistä" lukuunottamatta veneilyelämä alkoi hyvin. Jäätymisellä viittaan juuri käskyjen tottelemiseen ja käskyjen huutomuodon käsittämiseen. :)


Saarielämä. Se se vasta on ihanaa. Vietimme viikonlopun seuramme saaressa nk. Epsnääsissä. Vesi oli tosi matalalla ja naapurivenen joutuikin vaihtamaan perjantaiyön jälkeen paikkaa, ettei keula hakkaisi rantakallioon.
Sää oli ihan lämmin, vaikka ukkosia se oli lupaillut.


Saaren itäpuolella tuuli todella napakasti ja veneessä oli jopa ehkä vähän kylmä. Lämppäri toki huolehti yön, mutta siinä päivällä touhutessa oli pakko pitää luukut kiinni, kun tuuli puhalteli suoraan sisään. Nuotiopaikalla tuuli ei tuntunut.


Sen lisäksi, että koko oma perhe oli vastuutettu katsomaan Oton perään, niin myös muut osallistuivat jakamaan vastuuta. Kiitos siitä. Ehdin ottaa jopa pari valokuvaa, kun Kipari hoiti grilliä ja ystävä jaksoi Oton kanssa.


Minä ja ystäväni olemme tekemässä keittokirjaa. Päätimme, että tänä kesänä otetaan kaikki kuvat ja ideat talteen. Työstämme sitä syksyllä enemmän. Tässä siis muistiin kuva siitä, mitä kaikkea ja miten kaikkea on valmistettu. 



No niin. Viikonloppu ohi ja tätäkin viikkoa on kulunut jo suurin osa. Tänään Ladyn laipiota käydään tarkastelemassa takuukorjauksen aikatauluttamisen merkeissä. Saa nähdä mikä viikonloppu jää veneilemättä. Ensiviikonloppu olisi hyvä, sillä olemme pakotettuja kaikenmaailman kissanristiäisiin, eli häihin. Milloin ihmiset oppivat, ettei kesällä saa mennä naimisiin??


6 kommenttia:

  1. Ihana viikonloppu meillä oli =D

    VastaaPoista
  2. Piti tulla heti lukasemaan, että mitä teille nyt on käynyt. Voi harmitus sentään tuon laipion kanssa. Aina tuollaiset pienet vastoinkäymiset harmittaa mutta onneksi ei nyt tilanne kuitenkaan sen pahempi ole, etteikö sen saisi sitten suht nopeasti ilmeisesti kuntoon. Toivotaan että jatkossa kestää!

    VastaaPoista
  3. Kuntoon se saadaan. Viikon päästä sunnuntaina se pääsee telakalle hyvään hoitoon ja se kunnostetaan viikon aikana. Saamme sen siis jo sitten viikonlopuksi takaisin, eikä yhtään purjehdusta jää välistä! Jei!

    VastaaPoista
  4. Joko olette saaneet veneen takaisin entistä ehompana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vene meni viimeviikon sunnuntaina telakalle. Saamme sen perjantaina takaisin ja toivon todella, että entistä ehompana.
      Kippari tapasi tuttunsa lauantaina koulun päättöjuhlissa ja hänen veneensä oli kaatunut talvitelakalla. He yhdessä tuumivat, että perustaisiva vahinkoveneilijät Ry:n ja veneilykausi pitäisi sisällää laiturilla kaljan juontia. Minusta alkaa olla aika mainio idea, vaikka mielummin purjehtisin kun laituriveneilisin... :)

      Poista