Perussettii!
Ihan tavallinen kesäviikonloppu omassa saaressa.
Vai oliko? Meillä oli mukana yksi lasten kaveri, joten teinit eivät tappaneet toisiaan. Kiva!
Ihana aurinko helli meitä mennessä. Jouduttiin kryssimään, joten oli oltava lämmintä päällä. Matka-aika venyi kolmeksi tunniksi, mutta se ei ollut häiritsevää. Päin vastoin. Oli mitä mainioin sää purjehtia.
Lauantaina aamu heräsi aurinkoisena. Maisema on mitä hienoin ja saaren toisella puolella henkeä salpaava. Tämä saari (Skrubbö) on käsittämättömän hieno.
Sitä mitä tämä maksoi meille... sitä ei mieti hetkeäkään. Tämä on ollut kaikki sen arvoista.
Haahkat ovat pesineet saaressa ilmeisesti kautta aikojen ja niin tänäkin vuonna. Vaikka minkki on tehnyt tuhojaan ja hylättyjä minkin syömiä pesiä on nähty siellä sun täällä, on jokunen näköjään selvinnytkin.
Kuvassa alla; minä ja vene.
Sunnuntainakin syötiin aamiainen (tai pikemminkin brunssi) veneen sitloodassa auringon helliessä teinejä. Tämä viikonloppu oli meille perusviikonloppu (nykyään). Vielä viimevuonna tätä ei ollut. Seikkailimme saaresta toiseen ja yleensä ilman saunomista. Nyt meillä on aina sauna jos siltä tuntuu. Mikä on ihan mahtava juttu!
Ensimmäinen kesäviikonloppu. Eikö ollutkin mukavaa? Vielä kolme viikkoa ja viisi päivää lomaan. Ei sillä, ettäkö meillä laskettaisiin, mutta kuitenkin.
Mahtavaa viikkoa kaikille!

Ompa kivan näköinen saari, kauniine kallioneen, ja saunasta aina plussaa. :)
VastaaPoistaMukavaa, että ei-vielä-lomalaisetkin ovat pääseet nauttimaan muutamasta todella kesäisestä päivästä tässä kesäkuussa. Meillä on veneily jäänyt kesäkuussa muiden kiireiden jalkoihin, mutta juhannuksesta sitten alkaa venekesä. <3
Lomalle toivotaan vähintään yhtä kauniita kelejä ja suotuisia tuulia!
Lomalle toivomme todellakin suotuisia tuulia ja kauniita kelejä! Ja toivottavasti nähdään Juhannuksena vakio mestoilla, eli Gölisissä!
Poista