Oliko se viimeinen viikonloppu?

Kesä on tainnut nyt jättää meidät ihan pysyvästi. Syksy sen sijaan hemmottelee meitä huolella ja edellinen viikonloppu oli taas upea esimerkki syksyn ihmeellisestä taikavoimasta. Talvi tuntuu olevan vielä kaukana, vaikka rehellisyyden nimissä... ei se ole.

Viime viikonloppuna seilasimme vähän pidemmälle, kun päätimme mennä Elisaareen. Ystäväni Katinka postaa varmasti täällä paikasta tarkalla otteellaan, joten en paneudu siihen sen enempää. Sanon vain, että hieno paikka, vaikkakin aika kallis. Suhteessa kalliimpi kuin Hanko. Hangossa ei tosin ole näin hyvää meininkiä. Minusta... :) Elisaaren uuden isäntäparin nettisivut näyttävät kuitenkin tältä.  

Viikonloppu oli siis tosi upea. Sitä on nyt kaikki muutkin hehkuttaneet, mutta hei; onko ihme!!

Viikonlopusta teki mainion myös se, että pääsimme pitkästä aikaa hyvien ystäviemme Katinkan ja perheensä kanssa samaan kohteeseen. Voitte kuvitella miten Katinkalla ja minulla kamerat räpsyivät. Koko muu porukka jo hieman kyllästyi hitaaseen kulkuvauhtiin, kun vaihtelimme putkia ja möngimme maassa pyllypystyssä kuvailemassa.

Sama tuo. Meillä oli äärimmäisen hauskaa. Yhteinen kuvakeikka on uusittava!

Katinkan mies on myös mitä mainiointa seuraa. Siinä kun Katinka jatkoi kuvien ottamista, niin minä pyysin neuvontaa sienestämiseen insinööriltä. Insinöörillä on vahva sienimetsänenä ja hän tuntee maaston hyvin. Niinpä sienien kerääminen oli tällä kertaa helppoa. Olin kuin pieni seuraava koiranpentu yhdessä esipuperteetti-ikäisen poikani kanssa, kun kuljimme miehen perässä silmän sammalta viistäen.

Sienien kerääminen aiheutti sellaisen katkoksen kuvaamiseen, että meidän on ihan pakko tehdä retki Elisaareen uudestaan. Luontopolku oli upea. Ei ehkä mikään luonnonvaraisin ryteikkö, vaan kaunista laaksoa, peltoja ja perhosansoja sekä mahtavia siltoja, pitkospuita ja kasan lehmiä sisältävä polku, jota pitkin on helppo kulkea. Lampaitakin kuulemma olisi jossakin, mutta me emme nyt niihin törmänneet.

Tila tuntui uskomattomalta. Kaikki ne sävyt, tuoksut ja muodot häkellyttävät katsojansa. Luonnossa tuntee olevansa rauhassa, eikä mikään riko sitä tunnetta. Ei edes toiset ihmiset tai moottorisahan pärinä. Luonto on jotenkin niin läsnä.

Polku ja sen ympäristö on jätetty luonnontilaan, mutta ihmiset ja eläimet muokkaavat sitä huomaamattaan jatkuvasti. Siitä näkyy elämä. Siitä näkyy historia.

Kas tässäpä huono kuva, mutta katos tarkemmin. Mitä näet?

Illan saapuessa olimme putsanneet minun, esipuperteetin ja insinöörin keräämät sienet Katinkan kanssa ja paitsoimme ne sipulin ja voin kanssa pannulla grillillä. En ole koskaan syönyt niin hyviä sieniä. En koskaan. Kiitos insinööri ja Katinka ja koko teidän poppoo!