Savonlinnasta Piispanhuvilalle.

Eikä yhtään norppaa. Ei ensimmäistäkään. "Näillä vesillä niitä tapaa taajaan. Ne tulevat katselemaan mielellään, kun moottori pörisee. Ihmettelevät siinä, että mitä puuhaat. Kalastajilta ne tulevat kyselemään kalalupia."

Piispanhuvila on vähän rämettynyt, mutta historiaa henkivä paikka. Alueella on Piispan tila joka pitää sisällään päärakennuksen, aitta rakennuksen sekä kellaritilan ja muutaman muun rakennuksen. Tämäkin on PSS:n ylläpitämä paikka joten huussi, roskakatos sekä grilli ja ihastuttava sauna löytyy.

Mutta ei ensimäistäkään norppaa. Entisen seurakavaverin kanssa tulimme siihen tulokseen, että norppa on vain legenda.


Piispanhuvilalla pääsee vanhaan tupaan sisälle tutustumaan. Lapsuus tulvahti taas homeisen hajuisena mieleen, kun tepastelin tupaan ihmettelemään. 







Piispanhuvilalla on muutama vuokramökkikin ja onko siitä vai mistä, niin alueella vallitsee Saimaalle epätavallinen epäjärjestys. Joku olettaa, että kaikki on valmiina vaikka täällä vallitsee vahvasti itse tekemisen meininkin. Kaikki saunat on itse lämmitettävä ja puut niihin tehtävä.


Saunamökki on kokemisen arvoinen, vaikka paikka ei muuten meille antanut paljoakaan. Sauna muistuttaa lapsuuteni saunamökkiä niin, että tunsin suurta mielihyvää saunoessani täällä. Mökki on vanha. Todella vanha ja niin myös se tapa miten siellä saunotaan ja peseydytään. 


Grillikatos on kivasti heti laiturin lähellä ja kyllä siellä makkarat lämmitti.


Maisema on huikaiseva. Vahva usva peitti koko järven ja sai aikaan vaikutelman, kuin olisin katsonut suuriakin vuoria. Mutta huomaatteko missään norppaa?? Minä en...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kifskär itäsatama, Merikarhut

Matgruvan, Tammisaaren kansallispuisto. Merikarhut

Irisholm. Oi mikä paratiisi!