Kärdla
Dirhamista poistuttiin mukavassa mielenlaadussa. Matkalla bongattiin jälleen yksi hylje. Siistiä! Matkalla ehdittiin bongata myös aurinko, tuplasiistiä!
Kohteena Kärdla.
Kärdlan vierasvenesatama on upouusi. Se on avattu juhlavin menoin aikaisin keväällä.
Se oli meille juuri oikeassa paikassa, juuri oikeaan aikaan. Meidän purjeemme eivät ole lepattaneet vielä kertaakaan Hiidenmaan suuntaan. Uutta settiä siis tiedossa.
Satamaan on helppo tulla, kunhan jaksaa uskollisesti kulkea merimerkein varusteltua väylää. Jos kurkkaa esim. googlesta, huomaa miten pitkälle Kärdlasta kulkee hiekkasärkkä jota ei parane lähteä ylittämään ihan kylmiltään. Sen läpi kulkee kyllä väylä ja sekin on merkitty nykyisin ihan hyvin.
Ja sitten first things first! Satamassa on erittäin mukava ja pätevä satamakapteeni. Erittäin miellyttävää tulla satamaan, kun on joku kertomassa mihin mennä ja auttamassa köysien kanssa. Osoittautui, että hän oli myös erittäin kartalla säistä jo ennen meitä kehottaessaan kiinnittämään veneen erityisen hyvin.
Mutta tätäkin tärkeämpi seikka on koko sataman tunnelma ja YRTIT! Satamassa on kukkalaatikoita täynnä yrttejä. Vapaasti hyödynnettävissä. Täällä oli kuin kotonaan. Wau...
Yläkuvassa Lady vasemmalla. <3
Satamalla on tosiaan upea historia ja siitä kerrotaan joka puolella erilaisin tauluin ja taideteoksin. Tämäkin rakennus on ollut aikanaan halli johon on varastoitu lampaanvillasta elintarvikkeisiin. Lisää historiasta voit lukea kun piipahdat itse paikanpäälle. ;)
Sataman varsinainen huoltorakennus ei ollut vielä valmis joten saunominen on järjestetty paikallisen pursiseuran tiloissa... ei pahat tilat. Tosin siellä on sekasauna, joka vaatii vain hiukan asennoitumista, uimapukua ja kärsivällisyyttä. Hyvä juttu toi sauna kuitenkin, koska se on joka päivä lämmin.
Satamasta menee joka päivä kello 10-> bussi, joka vie vähän kauempana sijaitsevaan kauppaan. Bussi on ilmainen ja kuski toi mukava. Se odottelee kaupalla sen vajaan tunnin, jotta ehtii sitten noutamaan seuraavaa settiä satamasta. Bussi kulkee siis tunnin välein.
Kauunkiin on kävelymatka ja sen aikana voi useasti ylittää pienen joen joka halkoo koko kaupunkia. Se ei romanttisuudessaan häpeä vaikkapa Haapsalun linnanraunioille. (Kuvaaja on taas ollut vähän epävireessä, suokaa anteeksi)
Kaiken kaikkiaan... sanoisin, että Kärdlä on yksi Viron parhaita satamia ja kapunki täyttää kaikki tarpeet mainiosti, vaikka onkin pikkuinen.
Muutama päivä täällä ja sitten kohti Pärnua!! Siellä odottaa hiekkarannat, ostoskadut ja kamala kasa ihania tyyppejä.
tuo yrttiruukkupalvelu on kyllä loistava! En ole kuullut että missään muualla olisi sellaista. Siinä saa ilahdetuttua aika pienellä vaivannäöllä monta venekuntaa. Mukava kuulla myös että jotkut ovat nähneet hylkeitä - meillä saldo on tällä kaudella edelleen nolla ja ehdimme olla jo vähän huolisamme. Mukavaa reissun jatkoa ja suotuisia tuulia!
VastaaPoistaKiitos, kiitos! Yrttiruukut on niin loistavat, että pohdimme jopa Kärdlaan palaamista ennen kotiin paluuta... Niin ja ihan loistavia tuulia teille. Odota vaan, kohta joku hylkeen nenu kurkkaa ihan läheltä!
Poista