Veneilykausi ohi

Niin se nyt vain on, että meidän veneilykausi on tältä kesältä ohi.
Lady on nostettu talviteloille ja kohta se saa päälleen pressun.

En ole ollut kameran kanssa heilumassa, kun venettä nostettiin, mutta saattaa olla, että siitä on jokunen kuva. Joskin se on jokavuotinen perinne ja siitä on jokaiselta vuodelta nippu kuvia, vaikka se ei tapahtumana ole yhtään erilainen kuin edellisenäkään vuonna... Samat kuvat siis joka vuosi.

Veneen talviteloille asetteleminen on siis käynnissä. Tavaroita olisi varastoitava ja nyt, kun olemme muuttaneet keväällä on varastotiloissa tapahtunut muutos. Pitää siis improvisoida ja olla vähän kekseliäs, että saa kaiken mahtumaan. Tässä kohdassa voitaneen todeta, että viimeviikonloppuna uuden katteen saanut leikkimökki jää veneilykauden myötä myös talviteloille... käytännön syistä eli varastotilan puutteen vuoksi. :)

Taidan ottaa muutaman kuvan varastoista, kun niihin alkaa tavaraa kertymään. Se saattaa olla hauska ikuistaa ja palata siihen aina uudelleen kun seuraavan kerran alkaa miettiä muuttoa tämän tavarapaljouden kanssa. Ehkäpä jaan sitä iloa teidän kanssanne, mutta muuten kyllä voin luvata, että tämä blogi jää talvilomailemaan.
Satunnaisia kirjoituskia silloin tällöin voi tulla ja toki Ladyn mahdollinen myynti muuttaa blogin luotenee kertaheittämällä.

Eli sana kiertämään ja Ladylle uusi onnellinen omistaja! Saadaan blogiin uusi vene ihailtavaksi! :)

Hyvää syksyä kaikille.

Kommentit

  1. Hyvää syksyä sinnekin! :)
    Jännittävää milllaiseen perheeseen Lady pääsee ja millaisen uuden veneen löydätte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännittävää on. Katsotaan mitä loppusyksy, talvi ja kevät tuo tullessaan. Kyllä sitä eilen vielä Ladyn vahaamisia suunniteltiin ja kevään töitä laskeskeltiin, että ei sitä tiedä. Jos ei oikeaa ostajaa löydykkään... levittäkää siis sanaa! :D

      Poista
  2. Mukavaa syksyä ja toivtaan, että Lady löytää omistajansa. Kaunis se on.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kifskär itäsatama, Merikarhut

Matgruvan, Tammisaaren kansallispuisto. Merikarhut

Irisholm. Oi mikä paratiisi!