Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2014.

Kärdla

Kuva
Dirhamista poistuttiin mukavassa mielenlaadussa. Matkalla bongattiin jälleen yksi hylje. Siistiä! Matkalla ehdittiin bongata myös aurinko, tuplasiistiä! Kohteena  Kärdla . Kärdlan vierasvenesatama on upouusi. Se on avattu juhlavin menoin aikaisin keväällä. Se oli meille juuri oikeassa paikassa, juuri oikeaan aikaan. Meidän purjeemme eivät ole lepattaneet vielä kertaakaan Hiidenmaan suuntaan. Uutta settiä siis tiedossa. Satamaan on helppo tulla, kunhan jaksaa uskollisesti kulkea merimerkein varusteltua väylää. Jos kurkkaa esim. googlesta, huomaa miten pitkälle Kärdlasta kulkee hiekkasärkkä jota ei parane lähteä ylittämään ihan kylmiltään. Sen läpi kulkee kyllä väylä ja sekin on merkitty nykyisin ihan hyvin. Ja sitten first things first! Satamassa on erittäin mukava ja pätevä satamakapteeni. Erittäin miellyttävää tulla satamaan, kun on joku kertomassa mihin mennä ja auttamassa köysien kanssa. Osoittautui, että hän oli myös erittäin kartalla säistä jo ennen