Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2013.

Viikonloppu saaressa ja vene taas telakalle!

Kuva
Tallinnan reissu sujui rauhallisen ja rentouttavan purjehduksen merkeissä. Oli aika siirtyä haasteiden pariin ja aloittaa perhepurjehdus. Moni hörähtää tässä kohtaa. Niin. Perhepurjehdus on kuulkaa varmasti haastavampaa kuin vaikkapa maailman ympäri ykisn purjehtiminen. Riippuu toki, mitä perheellä tarkoitetaan. Tässä tapauksessa perheellä ja ennen kaikkea sillä haasteella tarkoitetaan elohopeaakin vilkkaampaa pientä kaksivuotiasta poikaa Ottoa. Sen lisäksi, että joka kevään ensimmäinen purjehdus on myös noille isommille lapsille hakemista, niin tämän kaksivuotiaan kanssa se tulisi olemaan vielä vaikeampaa. Asennoiduimme siis niin, että tästä viikonlopusta tulee kamala, eikä kukaan voi hengittääkkään tietämättä missä Otto on. Jokaiselle oli siis annettu vastuu seurata poikaa ja varmistaa aina loppuun asti, että jollain on Otto ns. hallussa. Ennen kuin pääsimme siihen pisteeseen, että venettä alettiin pakata, huomasimme, että veneen laipio on revennyt uudelleen. Laipiothan

Helatorstain perinteinen Tallinna

Kuva
Helatorstai on meille perinteinen purjehdusviikonloppu. Olemme jo useamman kerran tehneet matkan Tallinnaan ja aina ESS Kalev Jahtklubin vieraslaituriin.  Tallinna on nähty ja koettu moneen kertaan. Silti sillä on annettavaa joka vuosi.Yksi jutun jujuista on se, että joka toisena vuonna Kippari vie risteilylle nipun kokemattomia purjehtijoita. Ne reissut on aina hiukan kosteita ja ehkä aavistuksen erilaisia, kuin sitten ne joka toiset vuodet, jolloin minä ja Kippari teemme laaturisteilyn ilman muuta miehistöä. Tallinnassa on muutakin, kuin Tallinna. Tällä kertaa meidän piti mennä katsomaan remontoitu Teletorni ja ajamaan mickroautoilla, mutta koska meillä ei koskaan ole mitään suunnitelmia, ei nämäkään suunnitelman pitäneet. Sen sijaan nautimme lämpimästä ilmasta, tiukasta sumusta ja hyvästä seurasta.  ESS Kalev on perinteikäs paikka. Vieressä sijaitseva Pirita Top  ei ole läheskään niin viehettävä ja viihtyisä, kuin naapurisatama. Silti sen laiturit täyttyvät Suomala

Miehistön epäpätevyys sekä vaaralliset olosuhteet

Kuva
Eilen käytiin vapun kunniaksi rannassa. Yllätys. Aivan todella kaunis päivä. Olimme päättäneet nostaa maston. Mukana oli koko miehistö, eli Kippari (37v), Leevi (11,8v), Wilma (9,5v), Otto (1,11v) ja sitten perähenkilö Elli (33,11v). Vain perheen kissaeläin jäi kotiin. Olimme varustautuneet simalla, nakeilla ja perunasalaatilla. Muutama olut ja pari limpparia oli myös retkieväisiin varattu.  Kaiken piti olla siis kunnossa, mutta kuinka kävi? Ensin kävi niin, että pikkukippari piti meidät virkeinä. Hyötyliikuntakilometrejä kartuttaessa, pikkukipparin perässä juostessa, Kippari teki valmisteleviä töitä. Rannassa oli porukkaa hyvin, joten apuja saataisiin varmasti. Ladyn mastoa ei voi nostaa tällä miehistöllä. Siinä käy vain vahinko.  Siinä juostessa otin muutaman kuvan. Vartijan pyörä on kuulemma erittäin huono polkea, mutta mielestäni se on silti erinomainen vartiointivuorolaisen apuväline. Sillä kiertää satama-alueen näpsäkämmin kuin kävellen. Sitten kävi